Yöjunissa lauletaan tuutulauluja ja toivotetaan makeita unia

Syksyn pimenevissä illoissa junamatkailijoita ilahduttaa Tavallisten turkulaisten tuutulaulukuoro, joka kiertää Turusta lähtevissä yöjunissa. Keväästä alkaen joukko vapaaehtoisia turkulaisia on harjoitellut stemmasovituksia perinteisiin tuutulauluihin muusikko, laulaja Aliina Mäkitalon johdolla. Syksyn aikana muodostetut neljä kuoroa pääsevät nyt tositoimiin heiluviin makuuhytteihin.

Ensimmäiset tuutulaulut junissa esitettiin syyskuussa.

- Ihmiset olivat järjestään ilahtuneita, kun jotain niin yllättävää ja kaunista tapahtui pienessä matkahytissä. Sattuipa joukkoon eräs tv:stä tuttu muusikko-juontajakin, joka oli esityksestä aivan otettu, kertoo mukana kulkenut Meiju Lampinen, Turku365 taiteellinen assistentti.

Tuutulaulukuorot esiintyvät Turusta klo 21.05 lähtevissä yöjunissa vielä 16.10. ja 2.12.2011. Teoksen on käsikirjoittanut Turku365:n taiteellinen johtaja Meiju Niskala, kuorojen johtamisesta ja sovituksista vastaa Aliina Mäkitalo.

Turku365 on julkiseen tilaan sijoittuva kaupunkitaideteoskokonaisuus, jonka reilut 130 teosta ja tapahtumaa nähdään turkulaisten arjessa läpi vuoden 2011. Teoksen taiteellisen johtajan Meiju Niskalan käsikirjoittamia ja konseptoimia teosideoita toteuttavat vuoden aikana yli 3000 kanssakaupunkilaista, harrastajaa ja taiteilijaa. Tuotannosta vastaa Turku365 tuotantotiimi. Syyskuun loppuun mennessä mukana on ollut liki 50 000 kaupunkilaista.

Lisätietoja

Meiju Lampinen, taiteellisen johdon assistentti
meiju.lampinen(a)turku365.fi
puh. 050 376 3585

Riku Lievonen, tuottaja
riku.lievonen(a)turku365.fi
puh. 040 832 7479

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy