
Vuosi 2011 jättää pysyvät jäljet katukuvaan
Turun vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina on päättymäisillään. Monet tapahtumat olivat ainutkertaisia, mutta lukuisat ympäristötaideteokset ovat muuttaneet kaupunkiympäristön pysyvästi.
Viimeisin kulttuuripääkaupunkivuoden taideteos julkiseen tilaan julkistettiin Kiitos-viikonlopun lauantaina 18.12. Taiteilija Tarja Ervastin Mater marium värittää Aurajokisuuta ennen kokemattomalla tavalla antaen 50-vuotiaalle nosturille uuden elämän.
Savi kaupungissa ja BOX ovat vuoden aikana tehneet rumasta kaunista. Kati Immonen ja Minna Maija Lappalainen ovat luoneet valokuvin ja piirroksin värikkään pinnan 25 sähkökaapille eri puolille kaupunkia.
Vastaavasti keramiikkakuosilla Pekka Paikkari on luonut ilmastointirakennuksesta Iglun Puutorilla, Karin Widnäs jätevedenpumppaamosta värikkään Kimonon ja Kupittaanpuiston sähkörakennus on nyt Kim Simonssonin toteuttama Temppeli.
Ydinkeskustassa kaupungintalon puistossa Pudelman valaistut kaaret tuovat valoa pimeyteen. Sen toteuttivat yhteistyössä New Yorkin Columbian yliopisto ja Oulun yliopiston arkkitehtiopiskelijat yhteistyössä Turun kaupungin kanssa.
Runsaan positiivisen palautteen johdosta alun perin tilapäiseksi ajatellun rakennelman on ajateltu säilyvän osana kaupunkikuvaa niin kauan, kuin rakennuksen tekninen ikä mahdollistaa.
Aurajokirannassa iloisia yllätyksiä
Syksy kuljetti pois Flux Auran jättiläishaahkat ja meriklumeluurit joelta sekä motiivilaivat puista, mutta taiteellisiin yllätyksiin voi edelleen törmätä jokirannassa.
Timo Takalan pienimuotoinen mutta sitäkin ilahduttavampi Hetkinen pysäyttää Linnankatu 24:n tienoilla. Alueen kivetyksiin on kaiverrettu ihmisten muistoja ja tekoja, esim. "Suutelin Maijaa".
Yhtä yllättävä, vaan ei pienimuotoinen, on huikean suosion saanut Jani Rättyän ja Antti Stöckellin luoma Päivänkakkara Suomen Joutsenen luona. Muisto kesästä on koeluontoisesti Forum Marinumin luona ensi syksyyn, minkä jälkeen Turun museotoimi päättää hankinnasta.
Vastaavasti kaupunginkirjaston sisäpihan värikäs ilmestys on Miina Äkkijyrkän luoma metallinen vasikka Sweet Yellou Melon.
Liikuntaa taiteen lomassa
Kulttuurikuntoilun keskuspuiston Piiloleikki-reitti on Oona Tikanojan suunnittelema teoskokonaisuus. Kävelyreitin varrelta löytyy 30 lasten tekemää pientä veistosta, jotka ilahduttavat katukaiteilla ja -kiveyksen koloissa.
Liikuntaan innostavia teoksia ovat myös Sakari Peltolan Koppi ja luu sekä Eero Merimaan Joitakin teknokukkasia.
Lisäksi Urheilupuiston välikentälle muotoutuu hiljalleen Unelmapuisto, jota muun muassa lapset ja vanhukset ovat olleet suunnittelemassa.
Katukuvassa näkyvien teosten lisäksi kaikki 2011-ohjelmaa varten luodut sävellykset, maalaukset, kirjat, matot ovat pysyviä jälkiä Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodesta.



















Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy