Turusta kulttuurisen hyvinvoinnin pääkaupunki

Jatkotyöryhmästä

Jatkotyöryhmä koostui yhteensä 24 eri alojen asiantuntijasta ja eri tahojen edustajasta. Kokousten lisäksi työryhmäläiset osallistuivat erillisiin asiantuntijaryhmiin ja keskusteluihin. Prosessiin kutsuttiin myös kaupunkilaisia julkisten kuulemisen kautta, samoin kuin verkkoon avatulla kyselyllä.

Jatkotyöryhmän tehtävänä oli hahmottaa niitä tekijöitä, jotka ratkaisevat kulttuuripääkaupunkivuoden myönteisten vaikutusten jatkuvuuden. Lisäksi ryhmä nosti päättyvän vuoden ohjelmasta esimerkkejä onnistuneista hankkeista tai hyvistä käytänteistä. Varsinainen kulttuuripääkaupunkivuoden arviointi rajattiin kuitenkin toimeksiannon ulkopuolelle; kyseiseen tehtävään on asetettu toinen ryhmä.

Eurocultured toukokuussa Aurajokirannassa
Turku palaa edelleen - Kulttuuripääkaupunkivuoden jatkotyöryhmä julkisti ehdotuksensa

Turusta kulttuurisen hyvinvoinnin pääkaupunki

Turku 2011 -säätiön hallituksen toukokuussa 2011 perustama jatkotyöryhmä on saanut työnsä päätökseen ja luovutti puheenjohtajansa Risto Ruohosen johdolla maanantaina 19. joulukuuta loppuraportin toimeksiantajalleen. Säätiön puolesta loppuraportin vastaanotti säätiön hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell.

Yleisenä palautteena jatkotyöryhmälle välittyi vahvasti positiivinen vire kulttuuripääkaupunkivuodesta: vuosi on ollut Turun näkyvyydelle ja profiilille merkittävä, sen vaikutukset näkyvät niin vapaan taiteen puolella kuin monilla elinkeinoelämän alueilla ja – ehkä tärkeimpänä – se on vahvistanut turkulaisten keskuudessa vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lisännyt ylpeyttä Turusta eurooppalaisena kulttuurikaupunkina.

Pallo Turun kaupungille

Jatkotyöryhmä esittää mandaattia jatkon organisoimisesta Turun kaupungille. Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa kulttuuri on ymmärretty laajassa merkityksessä ja kiinteänä osana kaupunkilaisten arkea. Jatkotyöryhmä esittää Turun kaupungin ottavan kulttuurin strategiseksi painopisteekseen, jolloin sen vaikutus ulottuu läpi eri sektorien.

- Kaupungin rooli on monessa asiassa ratkaiseva, on kyse sitten koulutuksesta, suurista tapahtumista tai kaupunkilaisten osallisuudesta, jatkotyöryhmän puheenjohtaja Risto Ruohonen perusteli. - Samalla toivomme kuitenkin myös yritysten ottavan kopin tästä mahdollisuudesta. Vuosi on vahvistanut kulttuurin ja elinkeinoelämän verkottomista ja tätä yhteyttä ei kannata päästä käsistään.

Jatkotyöryhmä esittää, että vuodesta 2012 eteenpäin Turussa olisi toimija, jolla olisi resurssit ja kyky tukea ja koordinoida kulttuurin tapahtumatuotantoa ja auttaa alan toimijoita yhteistyön vahvistamisessa. Uuden organisaation tai tiiviin verkoston perustaminen hoitamaan tätä tehtävää edellyttää tiivistä yhteistyötä ja yhteisymmärrystä kaupungin ja kaupungissa toimivien yksityisten toimijoiden välillä.

Kulttuuripääkaupunkivuosi on osoittanut myös kaupunkilaisista itsestään lähtevän energian ja sitoutumisen merkityksen. Turkulaisten oma innostus kotikaupungistaan ja halu olla osallisena sen kulttuurin luomisessa on tulevaisuuden kannalta olennaisen tärkeää.

- Vaikka ”tarttis tehdä” on turkulainen sanonta, se ei riitä. Jotta Turku olisi jatkossa vahva eurooppalainen kulttuurikaupunki, se edellyttää kauaskantoista visiota, selkeää tahtoa sekä, ennen kaikkea, tehokasta toimeenpanoa. Onnistuminen tässä on mielestäni selkeästi Turun kaupungin ja kaikkien turkulaisten vastuulla, huomautti Turku 2011 -säätiön hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell.

Kulttuuri on keskeinen kilpailutekijä, jolla kaupungit voivat erottua ja houkutella sekä kävijöitä että yrityksiä. Euroopan kulttuuripääkaupunki -instituutio on todentanut monen kaupungin esimerkillä kulttuurin olevan juhlavuodenkin jälkeen merkittävä tekijä kaupunkien elinvoimaisuudessa – jos ja kun hyvien kokemuksien tuoma oppi saadaan käyttöön ja jatkoa lähdetään määrätietoisesti toteuttamaan.

- Loppuraportti valmistui oivallisesti pohjaksi pian alkavan strategia- ja toimintamallien kehittämiselle. Tämän vuoden toimintatavat ovat olleet hyviä ja otamme raportin innostuneina käsittelyyn, kiitteli Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell.

Turusta kehittyvä eurooppalainen kulttuurikaupunki

Jatkotyöryhmä esittää kulttuuripääkaupunkivuoden tunnuslauseenakin ollutta Kulttuuri tekee hyvää Turun viestiksi Euroopan kulttuurikaupungeille. Kulttuurin hyvinvointia lisäävä vaikutus on ollut läpileikkaava teema monissa vuoden hankkeissa, ja niistä on saatu erityisen myönteisiä tuloksia. Myös yliopistojen aktiivisuus kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien tutkimuksessa on merkittävä voimavara Turun profiilille. Jatkotyöryhmä esittää Turulle kansainvälisellä mittapuulla katsottuna edelläkävijän asemaa kulttuurilla hyvinvointia rakentavana kaupunkina.

- Monipuolisuus ja monimuotoisuus ovat menestyvän kulttuurin edellytys. Pitää aina olla tilaa myös sellaisille hankkeille jotka eivät perinteisen taloudellisen ajattelun mukaan ole kannattavia, muistutti Taxell.

Temaattisten linjausten tueksi ja havainnollistamiseksi jatkotyöryhmä tarjoaa useita painopisteitä ja aloitteita. Niihin lukeutuvat mm.

  • Kaupunkitilan elävöittäminen kulttuurilla; esimerkkinä Aurajoen ympäristö.
  • Logomo, Fortunakortteli ja Vanha Suurtori luovan alan keskuksina ja elinvoimaisina kaupunkitiloina.
  • Ympäristötaideprojektit ja muut ns. matalan kynnyksen tavat kohdata kulttuuria.
  • Monipuolinen koulutus ja kulttuurin osaajien aiempaa aktiivisempi hyödyntäminen elinkeinoelämässä ja julkisella sektorilla.
  • Ruoka- ja ravintolakulttuuri omaleimaisuutta lisäävinä kulttuurin aloina.
  • Yhteistyön lisääminen kulttuuritoimijoiden viestinnässä ja markkinoinnissa.

Turku 2011 -säätiön hallitus kokoontuu vielä ennen joulua päättämään miten se voi parhaiten tukea jatkotyöryhmän ehdotuksia.

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy