
Turku mukana Prix Europan palkintojenjakogaalassa Berliinissä
Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku on mukana ensi lauantaina Berliinissä järjestettävässä Prix Europan palkintojenjakogaalassa. Prix Europa on Euroopan suurin tv- ja radiotuotantojen kilpailu.
Kulttuuripääkaupunki Turku vie gaalaan videotervehdyksen ja suomalaisen lauluyhtye Club For Fiven, joka esiintyy gaalan housebändinä läpi koko 2,5 -tuntisen gaalaillan. Club For Five laulaa myös vihjeen voittajasta kunkin palkitun tuotannon kohdalla. Club For Five on esiintynyt myös Turussa osana kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa.
Prix Europa järjestettiin ensimmäisen kerran Amsterdamissa 1987, minkä jälkeen ympäri Eurooppaa kiertänyt festivaali löysi pysyvän kotinsa Berliinistä 1997. Tänä vuonna kilpailuun haki kaikissa kategorioissa yhteensä 640 ohjelmaa 36 eri Euroopan maasta. Kilpailuun valittiin 237 ohjelmaa. Suomesta on mukana 10 ohjelmaa tv-, radio- ja online-kategorioissa.
25-vuotistaipaleensa kunniaksi Prix Europassa juhlitaan tänä vuonna erityisesti Pohjoismaita, joilla on ollut vahva rooli koko kilpailun historian aikana. Pohjoismaat ovat saaneet kaikkiaan yhteensä 54 Prix Europa -palkintoa.
Kulttuuripääkaupunki Turun esittäytyminen Prix Europassa on osa Pohjoismaihin liittyviä juhlallisuuksia. Lauantaisen gaalan lisäksi Turku 2011 esittäytyy Pohjoismaisessa illassa perjantaina 28.10. Berliinin Felleshusetissä, viiden Pohjoismaan yhteisessä lähetystörakennuksessa. Tilaisuudessa nähdään lukuisia palkittuja elokuvia, esimerkiksi Prix Europan tv-palkinnon vuonna 1998 voittanut suomalaiselokuva Liian paksu perhoseksi.














Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy