Pieni, mutta rikinkatkuinen

Tulitikut kertovat tulen historiasta

Tuli on irti! -näyttelyssä on harvinainen mahdollisuus nähdä osa laajasta, yli 6000 tulitikkurasian yksityiskokoelmasta. Tulitikkuaskien etiketit ovat olleet suosittu keräilykohde 1900-luvun mittaan, ja myös kokonaisilla rasioilla on oma keräilijäkuntansa. Osa kerää ja taltioi askinsa sisältöineen, osa kartuttaa kokoelmaansa tyhjillä askeilla. 

Tulitikut, nuo tuliset pienet apulaiset askissaan, ovat helpottaneet ihmisen arkea parinsadan vuoden ajan. Ennen tulitikun keksimistä tulen sytyttäminen oli työläämpää ja joskus onnenpeliä. Muinaiset tulentekovälineet olivat pääosin puisia, ja tulen syttyminen perustui hankaamisen kautta syntyvään kitkaan. Osa tulentekovälineistä puolestaan oli kipinää tuottavia, ja näihin lukeutuvat myös tulukset, joiden käyttöä pääsee kokeilemaan Tuli on irti! -näyttelyssä. Tulusrautaa käytettiin vielä 1800-luvun jälkipuolella, jolloin tulitikkuja oli jo saatavilla.

Tulitikun historia alkaa 1800-luvun alkuvuosikymmeniltä. Tuolloin oli tarpeellista kanniskella tikkujen lisäksi mukanaan pientä rikkihappopulloa, mikä varmastikin oli epämiellyttävää. Raapaisemalla syttyvät fosforitulitikut helpottivat tilannetta hieman, mutta liiallinen paloherkkyys oli puolestaan näiden tikkujen ongelmana. Fosforitikkuja valmistettiin tulitikkutehtaissa, joiden työntekijät, pääasiassa naiset, altistuivat fosforihöyryille. Seurauksena oli vakavia ulkoisia ja sisäisiä oireita, ja 1900-luvun alkuun mennessä tämäntyyppisten fosforitikkujen valmistus kiellettiin.

Suomen ensimmäinen tulitikkutehdas perustettiin Helsinkiin vuonna 1842, mutta tätä ennen tikkuja oli valmistettu Kuopiossa pienimuotoisemmin jo kahden vuoden ajan. Tulitikkuja valmistettiin maassamme vuoteen 1995 saakka. Tikkujen lisäksi tulitikkutehtaissa koottiin myös tulitikkurasioita.

Tuli on irti! -näyttelyssä on esillä tulitikkurasioita yli sadan vuoden ajalta 1800-luvulta nykypäivään. Tulitikkuaskit valmistettiin pitkään puuvanerista, mutta 1970-luvulla pahvi korvasi vanerin rasiamateriaalina. Etiketit olivat vielä tämänkin jälkeen vanerisia 1980-luvulle saakka. Tulitikkuaskit toimivat paitsi rasiana tikuille, myös informaatiokanavana monille yrityksille ja muille toimijoille. Etiketin kautta saatettiin mainostaa omaa yritystä, sen tuotteita tai peräti vaikkapa ilmoittaa jostakin tulevasta tapahtumasta, kuten maatalousnäyttelystä.

Tulitikkuaskien ulkoasu vaihtelee eri aikakausien estetiikan mukaan, etiketeissä näkyy niin jugendin herkkyyttä kuin 1960–70-lukujen värikkyyttäkin. Tulitikkuaskeja kuvitettiin myös ei-kaupallisesti teemoittain erilaisilla kuvasarjoilla. Näitä aarteita pääset nyt näkemään Tuli on irti! -näyttelyn yhteydessä!

Teksti: Sinikka Kostiainen-Kiiveri

Kuva: Hilja Mustonen