Keskustelijat vasemmalta oikealle: Eero Karisalmi, Marjo Isopahkala, Anna Kortelainen, Mikko Kouki, Tero-Petri
Tulisen rakkauden ilta toi esiin tulen symboliikan rakkaudessa

Tuli on irti! -näyttely roihahti rakkauden liekkeihin esiintyjien ja yleisön kautta

Näyttelytilan lämpötila nousi rakkautta käsittelevän keskustelun ja illan huipennuksen, burleskiesityksen myötä.

 

Tulisen rakkauden ilta avasi kevään ylistyksellä rakkaudelle. Illan esiintyjät toivat toivat esille tulen sympboliikan musiikin, runouden ja keskustelun keinoin.

Illan avasivat muusikot Taneli Saari ja Rafael Carpena soittamalla kauniita espanjalaisia rakkauslauluja. Akustisilla kitaroilla esitetty musiikki ja Ulla Taimilan lausumat koskettavat rakkausrunot loivat Logomon halliin lämpimän tunnelman. Artisti Tero-Petri esitti illan aikana kaksi yllätyskappaletta.

Muusiikista siirryttiin keskustelemaan rakkaudesta taiteessa. Illan juontajan, Eero Karisalmen johdolla taidehistorijoitsija Anna Kortelainen, Linnateatterin johtaja; näyttelijä-ohjaaja Mikko Kouki, Tero-Petri ja runoilija Marjo Isopahkala kertoivat tulisesta rakkaudesta edustamiensa taiteenlajien kautta.

Tulisen rakkauden ilta päättyi burleskitaiteilija Betty Blackheartin dramaattiseen esitykseen, mikä sai aikaan yleisössä monet raikuvat aplodit.

Tulisen rakkauden ilta oli Tuli on irti! -näyttelyn oheistapahtuma. Ilta järjestettiin näyttelytilassa. Turku 2011 -säätiö taltioi tilaisuuden.