
Sirkusterveiset Turusta piristävät Brysselissä
Turun Taideakatemian sirkusopiskelijat ilahduttavat byrokraatteja Brysselissä 19.-25.5. Ensimmäistä kertaa Euroopan kulttuuripääkaupunki sukeltaa yllättävästi EU:n sydämeen, paikkaan, jossa eurooppalaista kulttuuria linjataan.
Miten olisi 5 minuuttia akrobatiaa lounaan lisukkeeksi, olisi voinut torstaina tiedustella Berlaymontissa, EU-komission päärakennuksessa. Sirkuslaisten ensimmäinen isku Brysselissä osui puoleen päivään noudattaen Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ideaa: kulttuuri tulee ihmisten pariin.
Berlaymontin ala-aulassa katto ei muodostunut rajaksi taideakatemialaisten kurottaessa kohti taivaita. EU-virkamiehet pysähtyivät ilahtuneena aplodeeraten seuraamaan yllätysiskua.
- Esitykset menivät todella hyvin ja yleisö eli mukana, iloitsi Pyry Kääriä. Vastaavia iskuja on tehty aiemminkin muttei koskaan tällaisissa puitteissa, hän jatkoi.
- Jokainen esiintyminen on tietysti jännitysmomentti, sillä muutamme esitykset aina aikaan ja paikkaan sopiviksi, kertoi Toivo Kautto.
Kaikkiaan iskuihin osallistuu viisi Turun Taideakatemian 2. vuosikurssin 14 opiskelijasta.
Ennakkoluulottomasti kulttuurin ja muiden alojen yhdistämistä
- Tällaiset sirkusiskut EU-instituutioihin jatkavat Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ennakkoluulotonta kulttuurin ja muiden alojen yhdistämistä. Kulttuuri tekee hyvää EU-virkamiehille, ja saa varmasti hymyn huulille lopputyöpäivän ajaksi, Cay Sevón sanoo.
- Päivä meni erittäin hyvin ja oli kaikkien ponnistelujen arvoinen. Ensimmäinen sirkus-päivä Brysselissä osoitti, että idea oli onnistunut, iloitsi sirkus-iskut kehittänyt Varsinais-Suomen EU-toimiston päällikkö Krista Taipale. Sirkus tuli mieleen sopivana taidemuotona, sillä se on universaali ja ylittää vaivatta kulttuuri- ja kielirajat, hän kertoi.
Iltapäivän sirkusiskut keskittyivät Euroopan ministerineuvostoon, jossa taiteesta pääsivät nauttimaan niin kulttuurineuvoston kokoukseen osallistuvat että ministerineuvoston työntekijät kaikista jäsenmaista.
Tapahtumaviikon suunnittelusta ja järjestelyistä vastaa Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto.




















Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy