
Taideakatemia täysillä mukana rakentamassa kulttuuripääkaupunkia
Vuonna 2011 tapahtuu kaksin verroin Turun AMK:n Taideakatemiassa. Akatemian vastuulla ovat 2000 & 11 omakuvaa, Future Circus, Mobiilianimaatiot yhdessä Tallinnan kanssa sekä OSLA - Old Spaces Living Art.
- Taideakatemia on ollut aktiivinen heti hankehausta lähtien ja sillä on tärkeä rooli kulttuuripääkaupunkivuoden onnistumisessa, toteaa Turku 2011 -säätiön ohjelmajohtaja Suvi Innilä. Verkostoitumisen kautta Taideakatemia näyttäytyy Euroopan kartalla uudella tavalla.
Kuinka historia koetaan nykypäivänä? Ja minkälainen ajankuva meistä, 2000-luvun alun ihmisistä, jää jäljelle? Eri näkökulmista taiteen keinoin OSLA ja 2000 & 11 omakuvaa tarkastelevat mikro- ja makrohistorian tasolla Turkua ja turkulaisia.
OSLAn myötä historian opetukseen tuodaan uusia opettamisen malleja sekä työpajoja taideopetukseen, joita on työstetty yhdessä Pääskyvuoren koulun oppilaiden kanssa Turun linnassa.
Vastaavasti tavalliset turkulaiset voivat työstää omakuviaan kansainvälisten taiteilijoiden vetämissä työpajoissa. Koossa on jo noin tuhat kuvaa turkulaisista nuorista, eläkeläisistä, työttömistä, työyhteisöjen tai perheiden jäsenistä. Kuvat ovat esillä gallerioissa, julkisissa tiloissa ja kirjana vuonna 2011.
Uusia avoimia omakuva -työpajoja järjestetään 2010 syksyn aikana.
Animaatiota yllättävissä yhteyksissä
Animaatiot ilahduttavat mobiilisti vuonna 2011. Taideakatemian ja Eesti Kunstiakadeeminopiskelijat ovat työstäneet mobiilianimaatioita, jotka yllättävät kännyköissä ja muissa päätelaitteissa niin yksityisissä kuin julkisissakin tiloissa.
Opiskelijat ovat laajentaneet tietojaan ja osaamistaan vaha-, hiekka-, piirros-, pala- ja esinetekniikoista erilaisissa työpajoissa. Syksyllä 2010 valmistuvat animaatiot on suunniteltu katsottaviksi mobiililaitteista, mutta ne toimivat myös muissa päätelaitteissa.
Sirkus tulee kaupunkiin
Sirkustaide tulee jokaisen turkulaisen ja Turussa vierailevan ulottuville kymmenpäiväisen Future Circus -festivaalin myötä. Kotimaisten ja kansainvälisten sirkusopiskelijoiden ja -artistien parhaimmistoa, taitoa ja taidetta löytyy kaduilla ja puistoissa, Aurajoella ja Logomossa, teattereissa ja teltoissa elokuussa 2011.
Kupittaanpuistossa järjestetään perhesirkus, jonka esiintyjäkaartia arvioimaan haetaan ensi keväänä Seikkailupuistossa perheraatia. Toisaalla Turkua Quantum Circus yhdistää taiteen ja tieteen, kun sirkustaiteilijat uppoutuvat kvanttifysiikan saloihin, ja tohtorikoulutettavat opettelevat käyttämään vartaloaan uusin tavoin esimerkiksi nuorallatanssien tai jonglööraten.
Ohjelmahankkeiden lisäksi Taideakatemian opiskelijat ovat tärkeässä osassa brittiläisen Walk the Plank -ryhmän toteuttaessa kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisohjelmaa.

















