Äänestysohjeet

  • Kisan kuvat on pitänyt ottaa sunnuntaina 16.1. klo 11.02 - 20.11 välillä.
  • Äänestää saattoi rekisteröitymättä viikon ajan.
  • Lopulliset voittajat valittiin sekä yleisöäänestyksen että tuomaristopäätöksen perusteella.
  • Voittajat julkistettiin 7.2.
  • Kilpailun osallistujakuvat: www.turku2011.fi/ontaalkikulttuurii
Pinellan pylväikkö
Kolmen kärki erottui selvästi

On täälki kulttuurii -kisan voitto Sauvon omaperäiselle napakairalle

Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia juhlittiin Turun ympäristökunnissa kännykkäkuvakilpailulla On täälki kulttuurii. Kilpailun kuvat piti ottaa kännykällä 16.1. kello 11.02 ja 20.11 välisenä aikana. Sääntöjen mukaisia kuvia lähetettiin Turku 2011:n sivuille yhteensä 70 kappaletta.

Viikon yleisöäänestyksen jälkeen eri kuvia oli tykätty yhteensä 2002 kertaa. Kymmenen menestyneintä otettiin ympäristökuntien edustajien arvioitaviksi. Kolmen kärki erottui selvästi ja oli vieläpä sama kuin yleisöäänestyksessä. Näin voittajaksi selviytyi kilpailun kuva nro 1.

Muut kaksi palkittua ovat kuva nro 55 ja kuva nro 46. Voittaneet kuvat edustavat erilaisia, itsenäisiä ja kekseliäitäkin kulttuuririentoja, joten ne sopivat hienosti teemaan.

  1. Mikko Jaakkola: Kaivinkoneavusteista kelkkailua (veneilyä) Sauvosta
  2. Satu J.: On täälki kulttuurii!!! Ja vieläpä lähes päivittäin! Juliuksen teatterista
  3. Tatu Raatikainen: On tääki kulttuurii!

Voittajille annetaan palkinnoksi lahjalippuja juhlavuoden tapahtumiin.

Lisätiedot kuntien kulttuurivastaavat ja Facebook-ryhmältä ”On Täälki Kulttuurii 11.02/20.11” - tule kaveriksi!

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy