Soivat kirjeet -konserttisarja päättyy sunnuntaina Turkuun

Soivat kirjeet huipentuu uusien sävellysten yhteisesitykseen

Konserttisarja päätyy Sigyn-saliin 7.8.2011, jolloin kaikki kolme produktiota varten luotua sävelteosta esitetään.

Pohjoismaisena yhteistyönä toteutetussa Soivat kirjeet -konserttisarjassa on matkattu pitkin historiallista reittiä Tukholmasta Turkuun. Uudet sävelet matkasivat kaupungista kaupunkiin, saarelta saarelle aikanaan modernin postitien reittejä. Samalla rikastutettiin kulttuuritarjontaa ja luotiin uutta yhteistyötä taiteen tekijöiden, organisaattoreiden ja yleisöjen välille yli maantieteellisten rajojen. Osan matkasta sävelposti matkasi Itämerta pitkin Albanus-purjealuksella. Itämereen kiinnitetään huomiota myös lahjoittamalla osa lipputuloista suojelutyöhön.

Teokset ovat Ella Grüssner Cromwell-Morganin "Klingande brev" lauluäänille, jousille ja lyömäsoittimille, Sebastian Fagerlundin "Oceano" viululle, alttoviululle ja sellolle, sekä Britta Byströmin "Brev i april" klarinetille, viululle, sellolle ja pianolle. Ne on esitetty aiemmissa konserteissa erikseen, mutta Turun päätöskonsertissa esitetään kaikki kolme teosta yhdessä.

Kirjeet matkaavat vielä perjantaina ja lauantaina Maarianhaminan ja Kumlingen kirkon kautta Brändön, josta ne saapuvat sunnuntaiksi Turkuun.

Soivat kirjeet jatkavat matkaansa juhlavuoden jälkeenkin tilaussävellysten muodossa.

Konserttisarjalla erinomainen vastaanotto

Soivat kirjeet -konserttisarja sai loistavan avauksen Tukholman Konserttitalon Grünewald-salissa 15.6.2011. Konsertti sai erinomaisen vastaanoton niin konsertin yleisöltä kuin lehdistöltäkin. Svenska Dagbladet otsikoi, että ”konsertissa ei ollut yhtään kuollutta hetkeä”. Arvio kiitteli sekä konsertin taiteilijoita että ohjelmistoa, ja totesi konserttisarjan olevan ”kunnianhimoinen ja kaukana tavallisesta kesäillan konsertista”. Avajaiskonsertti oli niin onnistunut, että ”ne jotka pääsevät kuuntelemaan sarjan konsertteja jatkossa, voivat kokea olevansa etuoikeutettuja”.

Kustavin kirkossa 17.7.2011 kuultiin toisen ”soivan kirjeen”, Sebastian Fagerlundin jousitrion ”Oceano” kantaesitys. Konsertissa nähtiin myös erityisiä arvovieraita, kun konserttiin saapuivat tasavallan presidentti Tarja Halonen YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin puolisoineen.

Lähetä postikortti postitynnyrissä

Soivat kirjeet -konserttisarjan yhteydessä voi matkan varrelta lähettää postikortin kuljetettavaksi postitynnyrissä 1600-luvun tyyliin. Postikortit postitetaan vastaanottajilleen Postimuseosta Soivat kirjeet -konserttisarjan päätteeksi. Postikortti, myös postittamaton, toimii pääsylippuna Postimuseoon vuoden 2011 aikana.

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy