Saara Ekström (s.1965) on turkulainen kuvataiteilija. Hänet valittiin vuonna 2005 Helsingin juhlaviikkojen vuoden taiteilijaksi, vuonna 2002 hän oli Ars Fennica -ehdokas ja vuonna 2009 ehdolla Carnegie Art Awardin saajaksi. Ekströmin teoksia on mm. Kiasman, Amos Andersonin taidemuseon ja Turun taidemuseon kokoelmissa sekä Turun kaupungin taidekokoelmassa.

Yksityiskohta Saara Ekströmin teoksesta Rosario
Vastakohdat kohtaavat 12.8.2011–29.1.2012

Saara Ekströmin Rosario avautui Turun linnassa

Kuvataitelija Saara Ekströmin näyttely esittelee taiteilijan uusimman teoksen. Rosario on lyyrinen mediateos, joka koostuu videon, filmin, tomografian ja animaation keinoin tuotetusta elokuvatriptyykistä. Teos tulkitsee omalla tavallaan suomalaisen Maaria-myytin kuvia ja sen sisältämää symboliikkaa.

Tärkeinä lähtökohtina teokselle ovat toimineet Turun alueella varhaiskeskiajalla vaikuttaneiden Liedon ja Ruskon mestareiden pyhäinkuvat ja etenkin heidän veistämänsä puiset madonnaveistokset. Näiden lähes 700-vuotiaiden patsaiden opastamina voimme liikkua läpi ajan, kohti yhteistä menneisyyttä.

Saara Ekströmin teoksessa nousee esiin omanlaisensa neitsyt, moniulotteinen hahmo, jossa vastakohtien on mahdollista löytää yhteinen ilmenemismuoto. Voima ja hauraus, henkisyys ja aistillisuus, itseriittoisuus ja nöyryys yhdistyvät ja rakentavat kuvaa sisäistä ääntään kuuntelevasta naisesta.

Keskiaikaiset madonnaveistokset ovat osa Turun linnan perusnäyttelyä

Teoksen sijainti aivan lähellä teoksen syntyyn vaikuttaneita veistoksia tuo ainutlaatuisen lisänsä siihen, kuinka teos kohdataan. Turun museokeskuksen kokoelmiin kuuluvat keskiaikaiset veistokset on sijoitettu Turun linnaan ja siellä pääasiallisesti Nunnakappelissa esillä olevaan perusnäyttelyyn. Rosario ei ole esillä kliinisessä museotilassa vaan ympäristössä, joka jo itsessään huokuu vuosisatojen patinaa ja meidän yhteistä historiaamme.

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy