Perhospönttöjä

IB Image”Luonto on aina kiinnostanut ja kiehtonut minua. Taiteilijana etsin paljon inspiraatiota luonnosta. Perhoset ovat aina olleet yksi teosteni aihe. Lapsena keräilin perhosia. Unelmoin koko kesän saavani kiinni ritariperhosen. Kun vihdoin syksyllä onnistuin saamaan sellaisen kiinni, se oli mielestäni niin kaunis, etten voinut laittaa sitä eetterillä täytettyyn purkkiin. Päästin perhosen sen sijaan vapaaksi.”
- Ann Lundström

 

 

IB Image"Haluan luoda pienelle eläimelle, hyönteiselle, kodin, turvapaikan. Mutta missä kulkee yleensäkin raja huolenpidon ja liiallisen puuttumisen välillä. Koskaan ei voi olla varma, onko apu todella apua, vai pitäisikö antaa kaiken vaan mennä elämässä omalla painollaan. Haluan kuitenkin uskoa, että autan.”
- Tiina Vainio 

 

 

IB ImageKasvit ja eläimet ovat minulle tärkeä inspiration lähde, niin historiallisesta kuin kirjallisestakin näkökulmasta. Taiteellani toivon voivani myös pohtia ja kyseenalaistaakin asenteitamme luontoa kohtaan. Meillä on esimerkiksi Norjassa hyvin vähän petoelämiä ja keskustelu Norjan harvoista petoeläimistä on saanut samoja piirteitä kuin rasistisilla keskusteluilla on."
- Monika Wancke

 

 

IB Image”Perhospönttöjä rakentaessani olen käyttänyt luonnonmateriaaleja mm. puuta, käpyjä, kaislaa ja ruokoa. Osan  materiaaleista olen kerännyt kasvitieteellisestä puutarhasta Ruissalosta.

Esikuvana minulla on ollut kutojakatkarapu, vesiperhonen ja sukasmato. Rakentaessani olen käyttänyt näiden hyönteisten omia rakennustapoja: kovertaminen, kääriminen, kutominen ja liittäminen. Tervetuloa sitruunaperhonen, suruvaippa tai nokkosperhonen talvehtimaan pönttööni!”
- Katja Syrjä 

 

Kävyistä valmistetut perhospöntöt Ruissalossa.
Ann Lundström, Katja Syrjä, Tiina Vainio ja Monika Wancke

Perhosten kylät

Taiteelliset perhospöntöt ja -baarit houkuttelevat perhosia herkuttelemaan 8.6. - 30.8.2011

Perhosten elinympäristöjen väheneminen on suurin syy perhoslajien häviämiseen. Taiteilijat auttavat perhosta selviytymään rakentamalla perhosten ruokinta- ja talvehtimispaikkoja. Nämä puutarhaan sijoitetut perhospöntöt - ja baarit muodostavat kokonaisuuksia, kyliä, joiden rakennusmateriaalina on käytetty luonnon- ja kierrätysmateriaaleja, mm. käpyjä ja vanhoja posliinisia kahvikuppeja.

Lue lisää:  Katja Syrjä kertoo työskentelystään.
Lue lisää: 
Tiina Vainio antaa ohjeita perhospöntön rakentamiseen

Perhoskasveista, perhospöntöistä ja -baareista järjestettiin myös kaksi asiantuntijaluentoa, lisätietoa täältä
Lue lisää: Kulttuurikirjeenvaihtaja Soili Mustapää kävi perhosluennolla

Perhosten kylät -teoskokonaisuudessa on mukana neljä kuvataiteilijaa. Suomalaissyntyinen Norjassa asuva ja Trondheimin Taideakatemiasta valmistunut Ann Lundström  työskentelee pääasiassa maalaustaiteen parissa.  Ahvenanmaalla asuva Kuvataiteen maisteri Katja Syrjä käyttää usein teoksissaan valmistamiaan luonnonvärejä kasveista, sienistä ja maa-aineksista. Turkulaisen kuvataiteilija-taidepedagogi Tiina Vainion teoksissa on monesti läsnä ympäristöaiheinen teema ja kokeileva asenne materiaalien suhteen. Neljäs Perhosten kylät teoskokonaisuutta toteuttava taiteilija on Ruotsissa syntynyt ja Trondheimin Taideakatemiasta valmistunut Monika Wancke. Hän työskentelee pääasiassa piirtäen, mutta myös ympäristötaiteen ja julkisen taiteen parissa.

Teoksen toteuttamista on tukenut Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto

Takaisin sivulle Flux Aura 2011

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy