
Oopperalaulaja Päivi Nisula Meedioksi
Gian Carlo Menottin teos on kahden näytöksen pienoisooppera, joka kertoo Meediosta, hänen tyttärestään ja mykästä apupojasta, jotka lavastavat asiakkaille spiritismi-istuntoja. Teoksen ohjaavat elokuva- ja teatterimaailmasta tunnetut näyttelijät Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara.
Menottin 1940-luvulla säveltämä pienoisooppera Meedio on Päivi Nisulan pitkäaikainen haave tehdä pienimuotoista oopperaa teatterin keinoin. Meedio kertoo viiden laulajan ja yhden tanssijan voimin tragedian Meediosta, hänen tyttärestään ja mykästä apupojasta. Madame Flora lavastaa asiakkailleen spiritismi-istuntoja, kunnes eräällä istunnolla tuntee kuristavat kädet kaulallaan.
Noin tunnin mittainen tarina todellisuuden ja yliluonnollisen välillä lauletaan englanniksi ja pienimuotoisuudessaan puhuttelee perinteisen oopperayleisön lisäksi myös teatterin ja elokuvan ystäviä.
Suomen Kansallisoopperan sopraanon Päivi Nisulan lisäksi solisteina nähdään mm. bassobaritoni Tuomas Pursio Leipzigin oopperasta ja kansallisoopperankin lavoilla vieraillut sopraano Tiina Vahevaara.
Italialais-amerikkalaisen Gian Carlo Menottin (1911-2007) ooppera Meedio nähdään kulttuuripääkaupungin ohjelmistossa lokakuussa 2011. Päivi Nisulan johtama Saaristo-oopperayhdistys tuo ensiteoksensa entiseen Domino-elokuvateatteriin (nyk. ML Media Liv) nimekkään tuotantoryhmän kanssa.
Teoksen visuaalisen ilmeen luovat puvustaja/lavastaja Pirjo Liiri-Majava ja Tampereen työväenteatterin valaisija Timo Alhanen. Musiikillisesta toteutuksesta vastaavat kapellimestari/pianisti Marko Autio ja Turku Ensemble -orkesteri.
Koelaulutilaisuus lokakuussa 2010
Länsi-Turunmaan kaupungissa toimivan Saaristo-oopperan toiminnan kulmakivenä on kasvattaa uusia oopperatähtiä, niinpä myös yksi Meedion rooleista täytetään koelaulun perusteella. Koelaulutilaisuus Meedion tyttären Monican rooliin järjestetään lokakuussa 2010 ja se on avoin kaikille oopperalaulun opiskelijoille ympäri Suomen.
Saaristo-oopperayhdistyksen ensimmäinen tuotanto on uusi avaus turkulaisessa oopperakentässä ja toivottavasti myös alku pienimuotoisten oopperoiden jatkumolle osana kaupungin kulttuuritarjontaa.
Pienoisoopperan lisäksi Saaristo-ooppera järjestää jokaisen näytöksen jälkeen yleisölle avoimen keskustelutilaisuuden teoksen käsittelemästä teemasta. Kulttuurikaupungin teemoja myötäillen keskustellaan paitsi oopperataiteen tilasta myös taiteen yhteyskunnallisesta tehtävästä.













