
Vastaavia arkisia 24 tunnin kattavia yhdessä tehtyjä arkistoja on kerätty verkkoon aiemminkin, ihan maailmanlaajuisesti. Edellisen kerran dokumentaristit, opiskelijat ja innokkaat amatöörikuvaajat tallensivat arkeaan eri puolilla maailmaa 11.11.11.
Esimerkkejä maailmanlaajuisista toteutuksista
Maailmalle näkyy kuurainen kulttuuripääkaupunki
Euroopan kulttuuripääkaupunkia Turkua ikuistettiin 20.11. 30 kuvan voimin verkkoon. Liisa Ihmemaassa -näyttelykirjat arvottiin 29.11. osallistujien kesken.
Ensimmäiset kuvat Turusta marraskuisena päivänä ilmaantuivat verkkoon heti puolen yön jälkeen. Videoiden, kuvakollaasien työstöön ja verkkoon tallentamiseen oli aikaa viikon verran, minkä jälkeen käyttäjät olivat tallentaneet 30 kuvaa 2011-sivustolle.
Marraskuinen Turku näyttäytyy valoisana ja kuuraisena, lupaus talvesta tuntuu olevan ilmassa. Myös kodin riemua ja juhlintaa hyvällä keikalla on ikuistettu kuvakavalkaadiin. Uusi Logomo-sali ja Eerik XIV -oopperan kantaesityksen ennakkoesitys jää jälkipolville muistoksi.
Kaikkien osallistujien kesken arvottiin kolme Liisa Ihmemaassa -kirjaa 29.11. Arvonnan voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
Näkemys Turusta marraskuussa löytyy osoitteesta www.turku2011.fi/2011.
Kiitos kaikille osallistuneille.














TURKU SUNNUTAI 20.11.2011 PÄIVÄ ALOITTI MUKAVASTI PANSSARITORJUNTAKILLAN PIKKUJOULUT SVARTTE RUDOLFISSA ... RAIMO SALO TOIVOTTI KAIKKI TERVETULLEEKSI JA SITTEN ALKOI TARJOULU JA MUSIIKKI ESITYKSET JA YHTEISLAULUT. TUNNELMAA NOSTATTI DOKUMENTTI ELOKUVIEN VALMISTAJA JA MUUSIKKO RAIMO SALON HUMORISTISET KERTOMUKSET FILMIENTEKO PAIKKAKUNNILTA JA JUHLISTA, JOISSA HÄN MUSISOI. ITSE OSALLISTUIN ARPOJEN OSTOON ,LAULUUN JA VALOKUVAAMISEEN. OLI OIKEIN LÄMMINHENKINEN PIKKUJOULUJUHLA ! VUODEN ENSIMMÄINEN OLI MINULLE MYÖS TURUSSA !
Kirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy