Motiivilaivat kuvaavat erilaisia merimatkustuksen muotoja.

”Rakennan kuvaa nykyihmisestä ja omasta ajastamme. Keskityn maalauksissaniIB Image ja grafiikassani tutkimaan ihmisyyden olennaisinta ydintä. Nykyisyys sekä menneisyys ovat aina läsnä, ihmisten käyttäytymiseen on aina syynsä. Minua kiinnostaa tutkia mitä he tekevät ja miksi.”
- Sirpa Särkijärvi



”Olen kiinnostunut nykyisyydessä näkyvistä historian jäljistä ja merkityksistä. Gradussanitutkin suomalaisten kotien poliittisia tekstiilejä 1920–40-luvuilta. Niiden IB Imagegraafinen, konservatiivinen muotokieli on osittain peilaantunut myös omiin töihini."


- Satu Särkijärvi 


 


 

Puiden holvistoissa voi nähdä erilaisia aluksia lemmenlaivasta troolariin ja Suomen Joutseneen.
Sirpa & Satu Särkijärvi

Motiivilaivat

Muhkeat puissa roikkuvat laivaveistokset muistuttavat erilaisista merimatkustusmuodoista Läntisen Rantakadun puissa kesän ajan.

Motiivilaivat-teos koostuu useista puissa roikkuvista laivaveistoksista. Puiden holvistoihin, ohikulkijoiden päiden yläpuolelle kiinnitettävät veistokset kuvaavat erilaisia merimatkustuksen muotoja ja arkipäiväistävät votiivilaiva-perinnettä - puista voi löytää esimerkiksi risteilyaluksia, purjeveneitä tai troolarin. Erilaisia alustyyppejä edustavat pehmeät vinyylikankaasta ommellut laivat haluavat muistuttaa meitä merillä olevista tutuista ja tuntemattomista.

Teoksen nimi viittaa kirkkojen katoissa riippuviin votiivilaivoihin eli laivojen pienoismalleihin. Kirkkolaivoja saatettiin lahjoittaa esimerkiksi etukäteen vaaralliseksi tiedetyn merimatkan turvaamiseksi tai kirkollisten ja kansallisten juhlapäivien kunniaksi. Vanhin Suomessa säilynyt votiivilaiva on Hauhon kirkon laiva vuodelta 1609.

Lue blogi Motiivilaivojen ripustuksesta täältä.


Sirpa Särkijärvi asuu ja työskentelee kuvataiteilijana Turussa. Särkijärvi pitää säännöllisesti yksityisnäyttelyitä ja on osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2011 hänen teoksiaan on esillä muun muassa Mäntän kuvataideviikoilla sekä Turun Taidemuseon studiossa.

Satu Särkijärvi on valmistunut taiteen maisteriksi vuonna 2006 Lapin yliopistosta pääaineenaan tekstiili. Tällä hetkellä Särkijärvi työskentelee yhdessä Suomen vanhimmassa tekstiilialan yrityksessä ja hänen oma tuotantonsa on painottunut kuvataiteeseen, serigrafialla toteutettuihin printteihin.

Motiivilaivat on siskosten ensimmäinen yhteisteos. 

Takaisin sivulle Flux Aura 2011. 

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy