
Meksikolaista kuolleiden päivää juhlistetaan 2.–3.11.
Wäinö Aaltosen museon Kuolema ja sen monet kasvot -näyttelyn yhteydessä järjestetään marraskuun alussa meksikolainen kuolleiden päivän juhla. Ohjelmassa on mm. meksikolaista musiikkia, työpajoja sekä luurankoaiheista croquispiirustusta. Lisäksi museon aulassa on nähtävillä meksikolaisen perinteen mukainen muistojen alttari.
Muistojen alttari tiistaina 2.11. klo 14–18
Museon aulaan kohoaa tiistaina 2.11. meksikolaisen perinteen mukainen muistojen alttari, jolle myös yleisöllä on mahdollisuus tuoda omia muistokuvia tai -esineitä. Meksikolaisessa kulttuurissa alttarilla halutaan kunnioittaa vainajia, joiden sielujen uskotaan saapuvan tervehtimään elossa olevia perheenjäseniä. Vierailua varten alttarille asetetaan mm. vainajan lempiruokaa ja -juomaa, ”kuolleiden leipää” (Pan de Muerto), kynttilöitä, kukkia, sokeripääkalloja sekä värikkäitä silkkipaperiliinoja.
Turun kaupungin kulttuurijohtaja Minna Sartes asettaa alttarille ensimmäisen muistokuvan tiistaina 2.11. klo 14. Tämän jälkeen yleisö on tervetullut tuomaan alttarille omia muistokuviaan tai -esineitään, joiden kautta voi muistaa kaipaamaansa henkilöä tai asiaa, vaikkapa purettua rakennusta. Museossa on iltapäivällä (klo 14–18) paikalla Turun yliopiston espanjankielen ja -kulttuurin opiskelijoita, jotka kertovat meksikolaisesta juhlasta ja maan kulttuurista. Muistojen alttari on nähtävillä museon aulassa koko viikon, sunnuntaihin 7.11. asti.
Kuolleiden päivän juhla keskiviikkona 3.11. klo 18 alkaen
Keskiviikkona 3.11. museo virittäytyy meksikolaisiin tunnelmiin iltajuhlassa, jonka ohjelmassa on mm. meksikolaista musiikkia sekä taidetyöpajoja. Tilaisuutta kunnioittaa läsnäolollaan myös Meksikon suurlähettiläs Agustín Gutiérez-Canet, joka esittää tervetuliaissanat tilaisuuden alussa.
Yhdeksi tunnetuimmista meksikolaisen kuolemankulttuurin symboleista on noussut taiteilija Josè Guadalupe Posadan etsaus La Calavera Catrina vuodelta 1913. Teos muistuttaa humoristisella tavalla siitä, miten rikkaat, kauniit ja silmäätekevät ovat yhtä alttiita kuolemalle kuin kuka tahansa muukin. Museon iltajuhlan ohjelmassa on mukana croquispiirustus-tuokio, joka herättää henkiin Posadan teoksen ja tarjoaa yleisölle mahdollisuuden ikuistaa elegantiksi luurankonaiseksi pukeutunut kuolema.
Iltajuhlan ohjelmassa 3.11. klo 18 alkaen:
- Meksikon suurlähettilään tervehdys
- Alberto Mera yhtyeineen esiintyy
- Pääkallo- ja silkkipaperityöpajoja
- La Calavera Catrina -croquispiirustusta
- Muistojen alttari esillä aulassa
- Café Wäinö mukana meksikolaisissa tunnelmissa
Pyhäinpäivän tapahtuma lauantaina 6.11.
Vainajien muistamisen teema jatkuu museossa myös pyhäinpäivänä 6.11. Tuolloin ohjelmassa on opastettuja kierroksia Kuolema ja sen monet kasvot -näyttelyyn klo 12 ja 14. Opastusten välissä klo 13–14 on vielä mahdollisuus kokeilla La Calavera Catrina -croquispiirustusta viekoittelevan luurankorouvan johdolla.
Pääsyliput: 6 / 4 euroa
Tervetuloa!
Kuva ja noston kuva: Anu Tuomi: Uurna, 1995.













