Mariborin ovet ovat avoinna

Tomi Meglič
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi alkoi sädehtien

Mariborin ovet ovat avoinna

Pallopeilin alta alkoi Mariborin vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina lauantaina 14.1.2012. Viralliset avajaiset järjestettiin Mariborin keskustassa Leon Štukelj -torilla, jonne oli saapunut noin 12 500 ihmistä juhlimaan kulttuuria. 

Mariborin kulttuuripääkaupunkiuden jakaa viisi kumppanuuskaupunkia eli Murska Sobota, Novo mesto, Ptuj, Slovenj Gradec ja Velenje.

- Sloveniassa kulttuuria on pidetty viihteenä, vaikka meillä on kulttuurille pyhitetty päivä, muistutti ohjelmajohtaja Mitja Čander. - Tämän vuoden myötä kulttuuri saa syvemmän ja suuremman aseman. Kulttuurilla on yhteiskunnallista merkitystä, hän jatkoi.

Pitkin matkalla kohti vuotta 2012 Mariborissa on peräänkuulutettu yhdessä tekemisen kulttuuria niin naapurikaupunkien kuin kaikkien eri toimijoiden kesken. Tavoitteena onkin näyttää hyvää esimerkkiä yhteistyöstä ja positiivisesta elämänasenteesta talouskurimuksessa kamppailevalle Euroopalle ja maailmalle. Vuoden 2012 ohjelmaa kutsutaankin käännekohdaksi.

Ovet ja ikkunat avoinna uudelle ja vieraalle

Maribor on alusta lähtien halunnut nostaa eri kulttuurit ja erilaiset lähtökohdat ja näkemykset esille. Hyvänä esimerkkinä tästä on jo perjantaina avautunut Vetrinj mansion Galleryn kulttuuriedustustojen vaihtuva näyttely, joka esittelee niin eurooppalaisten kuin muiden mannerten kulttuuria.

Avajaisjuhla soljui vuoden 2012 kaupunkeja esitellen ja slovenialaistaiteiljoiden ajatuksia matkasta, kauneudesta, kaipauksesta ja vieraiden tervetulleeksi toivottamisesta ammentaen. Slovenialaisrunoilijan sanoin seuraa elämäsi polkua loppuun asti.

Eri puolilla Sloveniaa on matkannut pienen pojan kuljettama valo, viime vuosisadan alussa eläneen Srečko Kosovelin jalanjäljissä. Avajaisshown päätteeksi valo säteili Mariboriin avaten kaupungin ikkunat ja portit sekä toivottaen tutut ja vieraat tervetulleiksi kaupunkiin.

Valo näkyi kaupungissa kaduilla ja virtuaalisena muurina, kun ensimmäiset Town Keys -kokonaisuuden produktiot julkistettiin avajaispäivänä. Northern Lights valaisee kuusi kirjailija Drago Jančarin kirjallisesti merkittäviä kohteita katuvalojen aikataulua noudattaen koko vuoden ajan. Vastaavasti Illumination of the city walls rakentaa virtuaalisesti Mariborin kaupunkia suojanneet keskiaikaiset muurit uudelleen 14 eri kohteeseen.

Avajaisten osalta juhlavieraiden osalta ilta jatkui gaalassa, jonne he saapuessaan he saivat tulisen tervehdyksen Sirkus Sudenkuopalta, kun taas tuhatpäinen yleisö jäi rokkaamaan Novo mesto music group Dan D:n tahtiin Leon Štukelj -torilla pitkälle yöhön. Mariborin avajaisviikonloppu päättyi sunnuntaina loppuunmyytyyn Black Masks -oopperaan, joka Avajaisjuhlallisuudet jatkuvat Mariborin kumppanikaupungeissa helmikuun 10. päivään saakka.

Euroopan keskellä sijaitsevaan Mariboriin odotetaan noin miljoonaa kävijää vuoden 2012 aikana.