Historia tavoitti nykyisyyden ja johdatti tulevaan

Liekit siivittivät Turun kulttuuripääkaupunkivuoden käyntiin

Uskomatonta avajaisesitystä saapui Aurajoen rantaan seuraamaan yli 60 000 ihmistä lasten lyhtykulkueen vanavedessä. Paukkupakkaset eivät näyttäneet haittaavan, kun yleisö seurasi värikästä rumpujen, viirien ja tulien viestittelyä joen yli. Upeuden taustana oli yksi maailman suurimmista koskaan rakennetuista tulipiirroksista.

Vanha Wärtsilän telakka-alue valikoitui brittiläisen Walk the Plank –ryhmän esityspaikaksi jo vuosi sitten. Paikka kiteyttää Turun identiteetin: vahva osaaminen, kansainvälisyys, joki ja meri.

Wärtsilän laivaliuskalle nousi vielä viimeinen laiva, jonka entiset telakkatyöläiset rakensivat ja 350 laulajan kuoro johdatti matkaan kulttuuripääkaupunkivuoden laulun, Puhalla matkaan, myötä.

- Avajaisshow kunnioitti Turun historiaa ja kannusti katsomaan tulevaan, kertoi Walk the Plank –tuottaja Liz Pugh aiemmin päivällä. Turku on Pugh’n mukaan sekä romantiikan että lumen pääkaupunki.

Rakkaus sytyttää pakkasen keskelläkin

Avajaisesityksessä ”Nokia was connecting people”, kun tuttu soittoääni toi viestin menneisyydestä, kun Piika vuodesta 1827 soitti nykypäivää elävälle rakkaalleen Pekalle. Rakkaus roihahti jälleen liekehtivin seurauksin.

Korppoolaismäen rinteeseen ilmestyi tulinen piirros kuvaillen kaupungin tunnettuja maamerkkejä: Turun linna, Kakola, Samppalinnan tuulimylly, Tähtitorni ja Turun tuomiokirkko. Piirrokseen käytettiin 1,6 kilometriä sytytyslankaa, ja se on Walk the Plank –ryhmän tietojen mukaan suurin koskaan toteutettu tulipiirros.

Huolimatta ihmiselämää tai kaupunkia mullistavista muutoksista Aurajoki virtaa rauhallisesti kaupungin halki johdattaen kohti merta, kohti tulevaa. Valkea Meren henki tanssi joen yllä liekkilogon ympäröimänä.

Esitys oli brittiryhmä Walk the Plankin suurin toteutus. Pelkästään teknisellä puolella tekijöitä oli yli 200. Kaikkiaan Turun seudun kuorojen lisäksi vaatesuunnittelun, sirkuksen, tanssin opiskelijoita sekä entisiä telakkatyöläisiä oli yhdessä noin 1700 turkulaista toteuttamassa Mark Murphyn käsikirjoittamaa ja ohjaamaa esitystä.

Infernal loi hälytyksen

Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisparty uuden ja vanhan karheassa Logomossa oli menestys. Loppuunmyydyssä juhlassa jokainen tuntui löytäneen suosikkinsa.

1827 Infernal Musical melkein varasti shown Hectorilta ja Michael Monroelta, kun demonien tullessa lavalle palohälyttimet kytkeytyivät päälle. Helvetin liekit eivät kuitenkaan tällä kertaa roihuneet, vaan vielä säätämättä olleet hälyttimet.

Illan vei komeaan päätökseen The Brand New Heavies!, joka sai loppuillan juhlijat jammaamaan innolla punaisena hehkuvassa kulttuurivuoden sydämessä.

Avajaisviikonlopun juhlinta siirtyy sunnuntaina ympäryskuntiin valokuvauskilpailun merkeissä. Myös Salon kaupunki viettää omia kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisiaan sunnuntaina. Turussa kaupunginosien omat viikot aloittavat Härkämäestä.

Kuvaajat: Pia Jalkanen, Samuli Saarinen, Arto Takala
ja Kari Vainio

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy