Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisviikonlopun juhlaetu TOK-ravintoloissa

Myös kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa ja turkulaista aikalaistaidetta esillä

Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisviikonlopun juhlaetu TOK-ravintoloissa

Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisten kunniaksi lauantaina ja sunnuntaina 15.-16.1.2011 S-Etukortilla saa 30% alennusta kaikista normaalihintaisista ruoka-annoksista ja kahvilatuotteista TOK:n ravintolatoimipaikoista sekä ABC-ravintoloista.

Etu koskee myös avajaisviikolla julkistettuja Turku2011-menuita ja muita kulttuuripääkaupunkivuoden ruoka- ja kahvilatuotteita. Tällä edulla TOK juhlistaa Euroopan kulttuurivuoden 2011 avajaisviikonloppua sekä alkanutta TOK 110-juhlavuotta.

- Nyt kannattaa tulla maistamaan erityisesti kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi suunniteltuja erikoismenujamme. Menujen kotimaiset ruokatuotteet ja raaka-aineet ovat pääroolissa Teinissä ja Oscarin Olohuone ja Keittiö –ravintolassa. Koska teemana on Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi, myös maalaisranskalainen Fransmanni sekä espanjalaistyyppinen Sevilla ovat luoneet omat kulttuuripääkaupunkimenunsa, kertoo Turun Osuuskaupan toimialajohtaja Mikko Eskelinen.

Menujen suunnitteluun on osallistunut TOK:n keittiötiimi muun muassa keittiöpäällikkö Mika Aho, keittiöpäälliköt Mikko Merisaari ja Sven Wilson sekä koordinaattorina toiminut keittiöpäällikkö Jukka Leivo.

Kulttuuripääkaupunkitunnelmassa voi herkutella myös kahviloissa, joissa on tuoteuutuutena raikas, tyrnimoussella täytetty Turku2011 –leivos. Viikonloppuna leivos on saavissa muun muassa Cafe Wiklundilla, Coffee House Forumissa ja Myllyssä sekä Börs Bar & Caféssa.

Turkulaista aikalaistaidetta kahvilassa

- Sokos Hotel Hamburger Börs on kulttuuripääkaupungin keskipisteessä Kauppatorin laidalla ja siksi alusta alkaen toivoimme kulttuurin jalkautuvan asiakkaidemme arkeen, iloitsee Turun Sokos Hotellien hotelliryhmänjohtaja Tuija Suominen-Åkerlund.

TOK-ravintoloiden tuotevalikoiman lisäksi kulttuuripääkaupunkiteema näkyy myös konkreettisesti katseltavana ja ihasteltavana. TOK:n ja Turku 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungin aloitteesta syntynyt yhteistyöhanke ARTE ry:n kanssa käynnistyy Sokos Hotel Hamburger Börsissä perjantaina 14.1. klo 15.00.

Taidehotellihanke JUHAN HUONE – A ROOM WITH JOHN on projekti, joka esittelee turkulaista aikalaistaidetta Börs Bar & Café:ssa sekä tapahtumakohtaisesti muissa hotellin tiloissa.

Tavoitteena on jatkuvaluonteinen ja eräänlainen kulttuuripääkaupunkivuoden mukana elävä taideprojekti, jonka vaihtuvat näyttelyt ja live-art esitykset ovat ravintola- ja hotellivieraiden ilona.

Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa esillä Wiklundin ikkunassa

Hamburger Börsin ja Arte ry:n taidehotellihanketta täydentää mukavasti Sokos Wiklundin Ikkunagalleria, joka tuo arkeen koko vuoden 2011 elämyksiä ja tunnelmia kulttuuripääkaupunkivuoden runsaasta tarjonnasta.

- Sokos Wiklundilta löytyy myös laaja valikoima Turku 2011 –kulttuuripääkaupunki-tuotteita, jotka ovat helposti sekä kaupunkilaisten että matkailijoiden saavutettavissa. Tavaratalon neuvonnasta, 2. kerroksesta voi myös ostaa kätevästi liput kaikkiin kulttuuripääkaupunkitapahtumiin, muistuttaa Turun Osuuskaupan asiakkuuspäällikkö Jaana Evesti.

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy