
Kulttuurikuntoilua luvassa myös vuonna 2012
Kulttuurikuntoilun keskuspuisto -hankkeena on loppuraporttia vaille valmis, mutta sen osa-alueet jatkavat elämäänsä kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin.
Kulttuurikuntoilu kiittää!
Kulttuuriasiainkeskuksen ja liikuntapalvelukeskuksen yhteishankkeen tavoitteena oli yhdistää kulttuuria ja liikuntaa uudella tavalla sekä löytää uusia yleisöjä. Tavoitteessa onnistuttiin hyvin, Kulttuurikuntoilun keskuspuisto liikutti tapahtumissaan ja kampanjoissaan vuonna 2011 yli 15 000 ihmistä! Kiitos näistä hienoista luvuista kuuluu kaikille teille, jotka osallistuitte hankkeen tapahtumiin ja kävitte kulttuurikuntoilureiteillä vuonna 2011!
Loppiaisena Liikuntavuoden ensi-iltaan
Iloksemme voimme ilmoittaa, ettei kulttuurikuntoilu tähän lopu. Heti loppiaisena laukaistaan uusi kulttuurikuntoiluvuosi 2012 käyntiin Liikuntavuoden ensi-ilta tapahtumassa! Parkin kentällä voi tulevana perjantaina taas nauttia filharmonisen orkesterin konserttikoosteen videoprojisoinnista luistelun lomassa. Monenlaista muutakin mukavaa koko perheen luisteluohjelmaa on luvassa 6.1.2012 klo 12 - 17 Parkin tekojäällä.
Unelmapuistot esillä lähikirjastoissa
Tammikuussa 2012 myös Unelmapuistoja-pienoimallinäyttely lähtee kierrokselle lähikirjastoihin. Unelmapuiston suunnitteluprosessin aikana kerätyt mitä ihastuttavammat ja mielikuvituksellisemmat lasten ideat ovat nähtävänä aluksi Runosmäen kirjastossa.Raision kauppaopiston visuaalisen markkinoinnin opiskelijoiden taidokkaat pienoismallit ovat esillä Runosmäen jälkeen helmikuussa Maarian, maaliskuussa Ilpoisten ja huhtikuussa Skanssin lähikirjastossa.
Lisäksi hankkeen kokoamat kulttuuurikuntoilureitit, Aurajokivartta koristavat käyttötaideteokset, kesäiset melontalaiturit sekä tietysti Urheilupuistoon kohoava Unelmapuisto on turkulaisten ilona jatkossakin! Kaikki tämä löytyy edelleen osoitteesta www.kulttuurikuntoilunkeskuspuisto.fi













Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy