TOKLin laajat opetuskokonaisuudet löytyvät osoitteesta www.tulionirti.blogspot.com ja lisää oheisoppimateriaaleja löytyy klikkaamalla!

Opettajakoulutuslaitoksen kanssa tehty yhteistyö on ollut hedelmällistä. Tässä seistään näyttelyssä Rovio-kohteessa.

Kokonaisvaltainen oppiminen auttaa ihmistä kokemaan itsensä ehyempänä

Tuli-näyttelyn ja Turun opettajakoulutuslaitoksen laajan yhteistyön tuloksena on pitkin vuotta syntynyt laajoja opettajille näyttelyssä käynnin tueksi tarkoitettuja opetuskokonaisuuksia.

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen taidekasvatuksen lehtori, TaT Marjo Räsänen mukaan omat haasteensa näyttelylle oppimisympäristönä tuovat mukanaan vanhan tehdashallin korkea ja avara tila sekä toiminnallisten näyttelykohteiden aiheuttama opetuksen kannalta haasteellinen akustiikka. Toisaalta taas juuri toiminnalliset kohteet ihastuttivat niin oppilaita kuin opiskelijoitakin.
 
Räsänen on kirjoittanut väitöskirjansa kokemuksellisen oppimisen teoriaan tukeutuvasta taiteen ymmärtämisestä ja hän on jatkanut aiheen kehittelyä myöhemmässä kirjallisessa tuotannossaan.

- Korostan kontekstualisoinnin merkitystä eli sitä, että kuvan, tekijän ja vastaanottajan taustaa tulisi tarkastella, Räsänen kertoo.

Hän painottaa museopedagogiikassa suositun kolmivaihemallin merkitystä näyttelykäynnin yhdistämisessä kouluopetukseen. Kolmivaihemalli koostuu valmistelusta, näyttelykäynnistä ja sen jälkipuinnista. Näyttelyssä koettua on oppimisen kannalta tärkeää käsitellä vielä jälkikäteen luokkahuoneessa. Pedagogisessa ajattelussaan Räsänen korostaa syväoppimisen merkitystä.

- Ilman tunteita ja elämyksiä sekä kehollisia kokemuksia liikkumalla ja itse tuottamalla ei tapahdu syväoppimista. Opettajille tulisi järjestää lisää koulutusta museo-oppimisesta, sillä työskentelytapa on vaativa. Valitettavasti myös matkaaminen ja muut kustannukset voivat muodostua esteeksi, Räsänen toteaa. Turun Kulttuuripolku on tästä syystä hyvä asia koululaisten kannalta.

- Tutkivan ja ilmiökeskeisen oppimisen periaatteet noudattavat ihmiselle luonnollista tapaa oppia: asiat limittyvät toisiinsa. Koulujen ja museoiden tulisi tarjota oppilaille erilaisia maailman tutkimisen ja esittämisen tapoja. Todellisuus muodostuu numeroista, kirjaimista, kuvista, liikkeistä, äänistä… Moniaistinen ja -tieteinen tapa lähestyä maailmaa kuuluu niin lapsille kuin aikuisillekin. Parhaimmillaan tällainen kokonaisvaltainen oppiminen auttaa myös ihmistä kokemaan kaoottisen maailman ja itsensä vähän ehyempänä.

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy