Kokka, Simo Helenius (2010).
Kokka, Simo Helenius (2010).
Kokka avoinna 16.10. - 15.12.

Kokka - ensimmäinen Pimeyden kota on avoinna

Pimeyden kodat tuo valoa ja piristystä pimeään vuodenaikaan kolmen erilaisen kotamaisen taideteoksen muodossa. Kotiin on vapaa pääsy ja niihin voi poiketa vaikka päivittäin rauhoittumaan ja hiljentymään.

Lönnrotinpuistossa Aninkaistenkadun ja Eerikinkadun kulmassa sijaitseva Kokka on kuvanveistäjä Simo Heleniuksen suunnittelema teos, jossa tosi ja tarina sekoittuvat. Kokka on avoinna 16.10. - 15.12.2010 ma-pe klo 9 - 12 ja 15 - 18 sekä la-su klo 13 - 16.

Ruotsalaisen taiteilija Helena Hildur W.:n suunnittelema Turun pääkirjaston sisäpihalle nouseva Terrastella on läpikuultava ja tähtimäinen kota, joka kutsuu lukemaan ja kertomaan tarinoita.

Tuomiokirkon liepeille Brahenpuistoon sijoitettava taiteilija Reino Koivulan suunnittelema Hunajakenno korvaa kesäiset puistonpenkit ja osoittaa, että puisto voi toimia kohtauspaikkana myös talviaikaan. Terrastella ja Hunajakenno pyritään avaamaan yleisölle viikon 42 aikana. Tarkemmista avajaispäivistä tiedotetaan osoitteessa www.pimeys.fi.

Pimeyden kodat toteutetaan osana Pimeyden 876 sävyä -kulttuuripääkaupunkihanketta.