
Kirjasto kiittää ja kumartaa
Kulttuuria saa kirjastosta melkein vuoden jokaisena päivänä. Lämpimät kiitokset kaikille kirjastossa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna käyneille. Ehkä törmäsit vuoden aikana muurahaisvitriiniin Saagassa, eksyit Siniseen huoneen erikoiseen hämyyn musaosastolla, osallistuit origamityöpajoihin tai fiilistelit Magenta Skycodea Kaamosviikonlopussa. Kiitos, että olit kanssamme toteuttamassa juhlavuotta ja tervetuloa ensi vuonna uudelleen!
Kohtaamisia kirjastossa
Turun kaupunginkirjaston kulttuuripääkaupunkiohjelma toi elämyksiä kaikkien kaupunkilaisten ulottuville. Ohjelman tavoitteena oli esitellä kirjaston aineistojen tiedollisia ja elämyksellisiä sisältöjä. Julkisen tilan innovatiivinen käyttö kohtaamispaikkana oli yksi saavutetuista tavoitteista. Tapahtumasarjojen ja ohjelmakokonaisuuksien punaisena lankana juoksivat kulttuuripääkaupunkivuoden yhteiset teemat.
Ohjelmassa on toteutettu kirjallisuus- ja musiikkitapahtumia, luentosarjoja, paneelikeskusteluja, taitelijatapaamisia, kirjavinkkauksia ja muita aineiston esittelytilaisuuksia, näyttelyitä, lukemiskampanjoita ja työpajoja yhteistyössä kymmenien eri toimijoiden kanssa.
Monikulttuurinen alahanke
Kulttuurit kuuluviin! -alahankeessa eri kulttuurien perinteitä, kirjallisuutta, musiikkia, tanssia, elokuvia sekä ruokakulttuuria uusissa tapahtumakonsepteissa 2010–11. Maailmanpyörä-tapahtumasarja tutustutti eri maiden juhlaperinteisiin pääkirjastossa ja lähikirjastoissa.
Maailman ympäri lukemalla -kesälukukampanja innosti lapsia lukemaan useissa Varsinais-Suomen kirjastoissa. Musiikin matkassa esitteli eri musiikkityylejä tuvalaisesta kurkkulaulusta virolaisiin joululauluihin. Lisäksi Kulttuurit kuuluviin! -ohjelmassa järjestettiin mm. Kartalla!?-kirjastoklubeja, Liikkuva nuoruus -elokuvasarja sekä studia generalioita.
Lukulampun valossa
Merkittävä osa Turun kaupunginkirjaston tuottamaa kulttuuripääkaupunkiohjelmaa oli myös Lukulampun valossa -lukemiskampanja. Se toteutettiin osana Turun kulttuuriasiainkeskuksen Pimeyden 876 sävyä -hanketta. Pimeyden erilaisia ulottuvuuksia pohtinut kampanja käynnistyi Turussa vuoden 2010 syksyllä teemanaan kuolema ja levittäytyi kirjastoihin ympäri maan syksyllä 2011 uni- ja unettomuusaiheisena. Sen aikana järjestettiin luentosarja, lukupiirejä, kirjailijavierailuja ja aineistonäyttelyitä sekä koottiin kaksi aiheluetteloa ja luotiin blogi www.lukulampunvalossa.fi.
Tuhannet kävijät nauttivat Turun pääkirjastossa runsaasta ohjelmatarjonnasta yöhön asti Lukemisen yönä ja Kaamosviikonloppuna. Yksi hankkeen ulottuvuuksista oli elämysten tarjoaminen niille, jotka eivät erilaisten esteiden vuoksi voi itsenäisesti käyttää kirjaston palveluja.
Rauhaisaa joulua. Nähdään kirjastossa ensi vuonna!
















Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy