Osallistujille fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia

Keski-ikäisten hiukset – Paluu nuoruuteen -hanke palkittiin

Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma palkitsee vuosittain paikallisia terveysliikuntahankkeita esimerkillisestä työstä terveysliikunnan edistämiseksi. Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen Keski-ikäisten hiukset – Paluu nuoruuteen -hanke oli yksi vuoden 2011 palkituista terveysliikuntahankkeista.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson luovuttivat palkinnot KKI-ohjelman vuosipäivänä 24.1.2012 Helsingissä.

Keski-ikäisten hiukset – Paluu nuoruuteen -hanke on erinomainen esimerkki terveyden ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaisesta innovatiivisesta edistämisestä yhdistäen liikuntaa ja kulttuuria. Turun sosiaali- ja terveystoimen koordinoimassa hankkeessa toteutettiin Hair-musikaali keski-ikäisten, aiemmin musiikkiteatteria harrastamattomien voimin.

Musikaaliin ovat päässeet osallistumaan kaikki vapaaehtoisina mukaan ilmoittautuneet. Kahdestasadasta ilmoittautuneesta musikaalin valmistumiseen saakka jaksoi jatkaa noin 120 osallistujaa.

Osallistujille fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia

Musikaalin osallistujiksi on tavoitettu ansiokkaasti keski-ikäisiä, joilla on ollut vähintään yksi terveysriski sekä liikunnallisesti passiivinen elämäntapa. Musikaalin harjoittelun lisäksi osallistujille on järjestetty yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa terveystarkastukset sekä mahdollisuus osallistua ohjattuihin elämänhallintaryhmiin.

Hankkeessa on huomioitu esimerkillisesti fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Fyysisesti rasittavissa harjoituksissa on paino pudonnut ja yleiskunto kohonnut. Musikaali on tuonut henkistä pääomaa keski-iän ylittäneille mahdollistamalla onnistumisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia. Sosiaalista hyvinvointia ovat vahvistaneet tiiviin harjoittelun tuoma yhteisöllisyys, muiden osallistujien vertaistuki ja uudet solmitut sosiaaliset suhteet.

Korkeatasoinen musikaali saavutti suuren suosion ja sitä esitettiin loppuunmyydyissä näytöksissä. Musikaalin jälkeen osallistujat ovat jatkaneet yhteistyötä ja tapaamisiaan omaehtoisesti kulttuurin ja liikunnan parissa.

Hanke oli osa Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkihanketta ja se toteutettiin yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa.

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy