Musikcam video

IRKI - kolme ääninäkyä

Pe 4.11. kello 19

Sibelius-museo, Piispankatu 17, Turku

Laura Pawela - Kimmo Rahunen - Maria Kallionpää: Sonnenschände. Sonnenwende.
Kuuluvia kuvia ja näkyviä säveliä

IRKI tähtää luovuuden ytimeen

Perjantaina 4. marraskuuta saa Sibelius-museossa sekä kantaesityksensä että ensi-iltansa poikkitaiteellinen videotaidekonsertti IRKI – kolme ääninäkyä. IRKI ravistelee ja tuulettaa klassisen musiikin esittämisen tapoja, videotaiteen käsitteellisyyttä ja musiikkivideoiden maneereja, kun yhdeksän nuorta taiteilijaa näyttää, mitä saadaan aikaiseksi, kun videokuvaa ja musiikkia luodaan samanaikaisesti tasa-arvoisessa suhteessa toisiinsa.

IRKI – kolme ääninäkyä on syntynyt porilaisen poikkitaiteellisen yhdistyksen Poike ry:n ideoimassa ja koordinoimassa Musicam video -hankkeessa, jonka osallistujiksi kutsuttiin muusikoita, videotaiteilijoita ja nykymusiikin säveltäjiä.  Seitsemän näistä oman alansa kärkeä edustavista taiteilijoista on kotoisin eri puolelta Suomea ja kaksi Puolasta, ja kaikkia yhdisti kiinnostus poikkitaiteellisen työskentelyyn ja ammatillisten rajojen koetteluun.

Taiteilijat tutustuivat toisiinsa syksyllä 2010 nelipäiväisessä workshopissa ja muodostivat kolmen hengen työryhmiä, joista jokainen koostui videotaiteilijasta, säveltäjästä ja muusikosta. Nyt vuotta myöhemmin tämän poikkeuksellisen taiteidenvälisen yhteistyön tuloksena syntyneet teokset ovat valmiita kantaesitettäviksi.

Talvipäivänseisauksen tunnelmaa

Yksi ensiesityksensä saavista teoksista on kuvataiteilija Laura Pawelan, kitaristi Kimmo Rahusen ja säveltäjä Maria Kallionpään Sonnenschände. Sonnenwende. Teos tavoittelee talvipäivänseisauksen tunnelmaa, jolloin auringonvalo on ahtaalla ja pimeys valtaa alaa. Laura Pawelan mustavalkoinen, lähes tanssillinen kuvasto, ja Kimmo Rahusen karkean ja alavireisen äänimaton päälle soittama klassinen kitara kommentoivat toisiaan. Säveltäjä Maria Kallionpää sävelsi teoksen kitaralle, sähkökitaralle ja elektroniikalle, jota hän itse soittaa esityksessä.

Maria Kallionpää (s. 1981) on satakuntalainen pianisti ja säveltäjä, joka valmistui Jyväskylän ammattikorkeakoulusta vuonna 2006, Lontoon Royal Academy of Musicista 2009 ja Wienin Univärsität für Musik und Darstellende Kunstin sävellysluokalta 2010. Hän on tehnyt sävellyksen, musiikkiteknologian ja pianon opintoja myös Salzburgin Mozarteumissa ja Sibelius-Akatemiassa. Parhaillaan Kallionpää valmistelee sävellyksen väitöskirjaa Oxfordin yliopistoon.

Hänen teoksiaan on esitetty useilla merkittävillä festivaaleilla ja tammikuussa 2010 Kallionpää kantaesitti elektroakustisen pianoteoksensa Hommage a Schumann-Zusammenbinden. Winden? Wienin Musikverein-salissa. Vuonna 2011 Kallionpää ylsi Tenson kansainvälisen kuorosävellyskilpailun finaaliin. Hän esiintyy säännöllisesti PianoNow-yhtyeen jäsenenä ja on ollut mukana useissa poikkitaiteellisissa projekteissa. IRKI – kolme ääninäkyä konsertin yhteydessä Kallionpää soittaa myös uuden pianoteoksensa Raindrop.

Kaksi muuta kanta-esityksensä saavaa poikkitaiteellista teosta ovat Arttu Merimaan, Johanna Kärkkäisen ja Markku Klamin REPEAT (End of the World) ja Milja Viidan, Juho Laitisen ja Aleksander Nowakin Still Life with Mary. Huilusta, ääninauhasta ja videosta koostuva REPEAT (End of the World) rakentuu kohtaukselle, jossa kultti kokoontuu vastaanottamaan maailmanloppua. Mustavalkoiselle 16 mm filmille kuvattu, selloa, ääniteknologiaa ja ääninauhaa yhdistelevä Still Life with Mary puolestaan kuvaa kohtaamisia ja kielirajat ylittävää hetkeä puolalaisessa Rajczan kylässä.

 

Anna Niilekselä.

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy