
IRKI – kolme ääninäkyä saa kantaesityksensä
Turun Sibelius-museossa 4.11. kuultava ja nähtävä IRKI – kolme ääninäkyä koostuu kolmesta itsenäisestä poikkitaiteellisesta teoksesta. Teosten valmistusmisprosessi on ollut ainutlaatuinen. Musiikki ja kuva ovat alusta asti olleet tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Lopputuloksena on syntynyt uudenlaista, ennakkoluulotonta taidetta.
Voiko musiikkia nähdä? Entä miltä kuvat kuulostaisivat? Näitä kysymyksiä pohti joukko eri alojen taiteilijoita kolmisen vuotta sitten. Tavallinen tapa on, että muusikko saa eteensä valmiit nuotit, ja että säveltäjältä tilataan musiikkia elokuvaan, joka on jo käsikirjoitettu tai jopa kuvattu. Olisiko musiikin ja kuvan mahdollista syntyä yhtäaikaisesti niin, että ne olisivat valmiissa teoksessa tasa-arvoisessa asemassa keskenään?
Vastausta näihin kysymyksiin lähtivät etsimään yhdeksän ennakkoluulotonta taiteilijaa; muusikoita, säveltäjiä ja kuvataiteilijoita, joista seitsemän on kotoisin eri puolelta Suomea ja kaksi Puolasta. Syntyi IRKI – kolme ääninäkyä.
”Irki” on eteläpuolalaisen pikkukylän nimi, ja se merkitsee myös pientä särähtävää ääntä. Lounaissuomalaisessa murteessa ”irki” tarkoittaa irrottautumista. Siksi siitä tulikin sopiva nimi kansainväliselle poikkitaiteelliselle projektille, joka on luotu kielimuurien ylitse, ideoita jakamalla ja irtiottoja tehden.
IRKI – kolme ääninäkyä eli taiteiden tasa-arvo
IRKI – kolme ääninäkyä koostuu kolmesta itsenäisestä poikkitaiteellisesta teoksesta. Nämä kolme teosta ovat Laura Pawelan, Maria Kallionpään ja Kimmo Rahusen Sonnenschände. Sonnenwende., Arttu Merimaan, Johanna Kärkkäisen ja Markku Klamin REPEAT (End of the World) sekä Milja Viidan, Juho Laitisen ja Aleksander Nowakin Still Life with Mary. Jokainen teos on videotaiteilijan, säveltäjän ja muusikon tasa-arvoisen yhteistyön tulos.
Kitaralle ja sähkökitaralle sävelletty sekä videolle kuvattu Sonnenschände. Sonnenwende. on talvipäivänseisauksen alati pimenevän pimeyden inspiroima. Huilusta, ääninauhasta ja videosta koostuva REPEAT (End of the World) rakentuu kohtaukselle, jossa kultti kokoontuu vastaanottamaan maailmanloppua. Mustavalkoiselle 16 mm filmille kuvattu, selloa, ääniteknologiaa ja ääninauhaa yhdistelevä Still Life with Mary kuvaa kohtaamisia ja kielirajat ylittävää hetkeä puolalaisessa Rajczan kylässä.
Porilaispanostus kulttuuripääkaupunkivuoteen
IRKI – kolme ääninäkyä uusitaan Porin taidemuseossa 2.12. osana Näe musiikkia! -tapahtumaa ja lisäesityksiä ensivuodelle suunnitellaan. Teokset on tuotettu Musicam video -hankkeessa, jonka alkuunpanija on porilainen poikkitaiteellinen yhdistys Poike. Poike ry on perustettu vuonna 2009, ja sen missio on edistää poikkitaiteellista toimintaa yli taiderajojen. Musicam video on ainoa satakuntalainen itsenäinen tuotanto Turku 2011 -ohjelmassa.













Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy