
Heinäkuu houkuttelee virkistäytymään kulttuurilla
Euroopan kulttuuripääkaupungin heinäkuu luottaa vahvasti veden ja saariston kirvoittamaan ohjelmaan. Turun upeaa saaristoa hyödynnetään muun muassa konserttien ja nykytaiteen näyttämönä ja Aurajoen rannat tarjoavat luontevan ympäristön kulttuuritapahtumille.
Koko heinäkuun esityksiään jatkaa varietee Cirque Dracula, jonka kansainvälinen esiintyjäjoukko on koottu useita maailmankuulussa Cirque du Soleissa uraa tehneistä taiteilijoista. Mukana ovat muun muassa yhdysvaltalaiset akrobaatti Ebon Grayman ja fakiiri Betty Bloomerz sekä ranskalainen muusikko-säveltäjä Corinne Kuzma.
Heti avauduttuaan suurta mielenkiintoa herättäneet SaunaLabin taidesaunat ovat myös kuumina koko kesän. Keskusta-alueella ja Ruissalossa sijaitseviin saunoihin voi varata yksityisvuoroja tai osallistua yleisiin saunavuoroihin.
Loisto-konserttisarja tarjoilee heinäkuun herkut
Heinäkuussa musiikin ystäviä hemmotellaan harvinaisella vierailulla, kun New Yorkista Turun Logomoon saapuu Grammy-palkittu Vanguard Jazz Ochestra. 18-henkisen ammattiorkesterin konsertissa kuullaan huippusovituksiin ja tarkkaan yhteissoittoon perustuvaa musiikkia perinteiseen big band -tyyliin.
Taalintehtaan kauniissa ruukkimiljöössä saadaan puolestaan nauttia mielenkiintoisesta illasta, kun klassinen musiikki kohtaa jazzin. Konsertti tarjoaa oopperan rakastetuimpia aarioita solisteinaan Mari Palo, Essi Luttinen, Petri Bäckström ja Riku Pelo, säestäjänään sinfoniaorkesteri Vivo Esa Heikkilän johdolla. Ooppera Big Band esittää samat aariat jazz- ja swing versioina Antti Sarpilan johdolla.
Loisto-konserttisarjassa kuullaan heinäkuussa myös Jukka Perko Trion kappelikiertue Saaristomeren kappeleissa, kamarimusiikkia Seilin saarella, Jouni Hirvelän kamarimusiikkiteoksen kantaesitys Kökarin kirkossa sekä Soiva saari -konsertissa Poul Rudersilta tilatun sävellyksen kantaesitys Isokarin majakkasaarella.
Nykytaide yllättää uusissa ympäristöissä
Nykytaide tulee osaksi ainutlaatuista maisemaa Contemporary Art Archipelago
–näyttelyssä, joka levittäytyy eri puolille saaristoa. Kulttuuripääkaupunkivuoden laajin nykytaidekokonaisuus koostuu yhteensä 20 uudesta teoksesta ja tapahtumasta, jotka pohtivat saariston ja meren tilaa ja tulevaisuutta. Taiteilijajoukosta löytyy niin paikallisia kuin myös kansainvälisiäkin taiteilijoita. Ennen varsinaista näyttelykierrosta teosten mielenkiintoisiin teemoihin ja taustoihin voi tutustua verkossa.
Kansainvälinen ympäristötaidetapahtuma Flux Aura 2011 tarjoaa taide-elämyksiä Aurajoen varrella. Teemallisesti teokset liittyvät virtaavaan veteen, kaupunkiin sekä elämään ja luontoon joen ympärillä. Esimerkiksi Suomen Joutsenen edustalla voi bongata jättimäisen päivänkakkaran ja Aurajoessa haahkaparven. Tutkimusmatka Itämerellä –projektin teokset tutustuttavat muun muassa vedenalaiseen äänimaisemaan Kohinapaviljongissa Ruissalon Kansanpuistossa. Kasvitieteellisessä puutarhassa on puolestaan esillä vihreän levän käyttömahdollisuuksia tutkiva Green Matters –teos.
Eksy väreihin Colourscapessa
Ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa nähtävä ja koettava Colourscape saapuu Turun Kupittaanpuistoon heinäkuun lopulla. Sadasta värikkäästä kuplasta koostuvassa labyrintissä voi kävellä, oleilla ja vaikka kuunnella musiikkiesityksiä. Värikylläisen tunnelman takaa löytyy englantilainen Eye Music Trust -ryhmä, joka on erikoistunut audio-visuaalisten kokemusten tuottamiseen. Colourscapen vierailun Suomessa aloittaa ja päättää Music of the Spheres -esitys, jossa Aurajoessa kelluvat jättimäiset ilmakuplat kätkevät esiintyjät sisäänsä.
Vierailijamäärien huippukuukaudet
Heinä-elokuussa Turkuun odotetaan ennätysmäärää kävijöitä. Kotimaan matkailijoiden lisäksi kansainvälisten turistien määrän odotetaan kasvavan merkittävästi.
Tammi-kesäkuun aikana kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin on osallistunut yhteensä 403 000 kävijää, joista Logomon näyttelykeskuskävijöitä on 93 000 ja Logomon esityksissä ja konserteissa käyneitä 44 000. Kokonaisluku ei vielä sisällä kaikkia avoimiin tapahtumiin osallistuneita kävijöitä ja luku tuleekin kasvamaan merkittävästi, kun vuoden lopulla kaikki kävijät summataan. Näiden kävijöiden lisäksi kulttuuripääkaupungin info ja lippupisteessä Kulmassa on vieraillut puolen vuoden aikana 72 000 kävijää.

















Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy