
Flame Jazz liekehtii taas Turussa
Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkivuoden aikana Turun elävän musiikin kenttää piristäneet Flame Jazz -klubit jatkuvat vuoden 2012 aikana. Helmi-maaliskuussa järjestetään yhteensä kuusi Flame Jazz -konserttia tutuissa ja myös uusissa tiloissa.
- Turku 2011 Flame Jazz oli hieno ponnistus suomalaisen jazzin esiintuomiseksi. Yli 5 000 kuulijan yleisö vuoden aikana osoitti ihmisten kiinnostuksen jazzia kohtaan, mikä on tietenkin näin muusikolle ja konserttijärjestäjälle tosi kannustavaa. Tarkoituksena oli jo alun perin kehittää Flame Jazz -konseptia pitkäjänteisesti, ja hyvän alun siivittämänä on mukava jatkaa nyt toimintaa, kertoi Flame Jazzin puuhamies Jussi Fredriksson.
Jazz valtaa keväällä Logomon, Monkin ja Vimman
Vuoden 2012 Flame Jazz -klubit aloittaa perjantaina 3.2. Monkissa trumpetisti Mikko Pettisen johtama MP4. Tämän monia rytmimusiikin tyylejä yhdistelevän yhtyeen riveissä kuullaan myös soul-laulajanakin menestynyttä pianisti Tuomo Prättälää, muun muassa Anna Abreun yhtyeestä tuttua rumpalia Toni Porthenia sekä basisti Ville Huolmania.
Helmikuun puolivälissä, 16.2., legendaarinen UMO Jazz Orchestra saapuu Logomoon, ja kaksi päivää myöhemmin on Jussi Fredriksson Tidewaters-albumin julkaisukeikka Monkissa.
Maaliskuun avaa Vimmassa uusi mielenkiintoinen projekti Unela, jonka takana ovat upeaääninen laulajatar Yona, suomalaisen jazzmusiikin voimahahmo Jukka Perko sekä lyömäsoittaja Samuli Kosminen. Tälle keikalle kannattaa varata tyyny mukaan, sillä Perkon mukaan konsertissa saa vapaasti nukkua.
Maaliskuun lopulla UMO Jazz Orchestra palaa vauhdikkaasti Logomon lavalle, kun vuorossa on UMO Rytmi: Stevie Wonder Night solisteinaan Sami Saari, Janna Hurmerinta, Antti Kleemola ja Heini Ikonen.
Vuoden 2012 ohjelman ensimmäisen neljänneksen päättää Monkissa Yrjö-palkittu saksofonisti Joonatan Rautio energisen trionsa kanssa.
Flame Jazz -toiminnasta vastaa loppuvuodesta 2011 perustettu Flame Jazz ry. Yhdistyksen puheenjohtajana sekä konserttisarjan taiteellisena johtajana toimii muusikko Jussi Fredriksson.













Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy