
Elämyksiä ja takuuvarmoja suosikkeja Ruissalossa
Helteistä syntymäpäivää viettänyt Ruisrock helli 71 000 juhlijaa elämyksillä. Ozzy Osborne, Don Huonojen paluu ja Slash olivat viikonlopun odotetuimmat esiintyjät.
Ozzy Osborne keräsi suurimman yleisön perjantai-iltana. Pimeyden ruhtinaaksi -tituleerattu rocklegenda oli maineensa mittainen, ja pitkin lauantaita yleisin keskustelunaihe olikin Ozzyn keikka.
Lauantai jatkoi ikimuistoisten esitysten linjalla, kun Don Huonot teki paluun keikkalavoille. Kotimainen pääesiintyjä saikin niityn notkumaan tuttujen, kaivattujen biisien soidessa. Yleisömäärän perusteella päivän kotimainen tähti oli kuitenkin PMMP.
Lämpö ja aurinko saivat niin artistit kuin yleisönkin pulahtamaan Kansanpuiston vilvoittavaan veteen. Maija Vilkkumaa kertoi uineensa ensimmäistä kertaa Ruissalossa ennen esiintymistään. Saksalainen The Baseballs sai runsaasti uintiseuraa vauhdikkaan shownsa jälkeen.
![]() |
|
Turkulaiset Sarit nauttivat aurinkoisesta festivaalipäivästä lauantaina noin 30 000 muun rockin ystävän kanssa. He toivovat, että kulttuuripääkaupunkivuonna Turussa riittää tapahtumia ja turisteja pitkin vuotta. - Kaiken ei tarvitse keskittyä kesään. |
![]() |
|
Miika Pirkkaselle Ruisrock-kokemus oli ensimmäinen. Tampereelta Turkuun Miikan saivat lähtemään kaikiksi kolmeksi festaripäiväksi etenkin pitkän linjan rockmiehet Ozzy Osborne, Slash ja Michael Monroe. |
Polttavan kuumana sunnuntaina Chisu villitsi auringossa hikoilleen yleisönsä Converse-lavalla. Energinen show osoitti selkeästi, että rahkeet riittävät suuremmillekin areenoille.
Ruisrockin päättänyt entinen Guns'N'Roses-kitaristi Slash lunasti upeasti useiden odotukset nähdä legenda lavalla.
Ruisrockin järjestäjä Vantaan Festivaali Oy on yksi Turun kulttuuripääkaupunkiuden 2011 Viestinviejistä. 2011 Viestinviejät ovat kulttuuri- ja non profit –toimijoita, jotka välittävät kulttuuripääkaupungin viestiä eteenpäin. Monipuolinen tarjonta ja ainutkertaiset kokemukset ovat myös kantavana ohjenuorana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa ensi vuonna Turussa.





















