
Dalindèo on:
- Valtteri Pöyhönen – kitara
- Petri Puolitaival – saksofoni
- Jose Mäenpää – trumpetti
- Jori Huhtala – basso
- Tuomas Timonen – rummut
Dalindèo viettelee jazzkansaa rytmeillään Monkissa 5.5.
Flame Jazz johdattelee turkulaiset kohti kesää huippujazzilla. Toukokuun neljästä konsertista ensimmäinen kuumentaa lauantai-illan tunnelmaa Monkissa 5.5., kun Dalindèo täyttää tuvan tyylikkään tanssittavilla rytmeillä. Kulttuuripääkaupungin Flame jatkuu siis vahvana.
Esikoislevynsä vuonna 2007 julkaissut Dalindèo tunnetaan suomalaisen 2000-luvun jazzin kärkiyhtyeenä. Valtteri Pöyhösen johtama helsinkiläissekstetti on kerännyt mainetta perinteitä kunnioittavana mutta rajoja rikkovana liveyhtyeenä ja musiikillisena edelläkävijänä. Dalindèon musiikille olennaista ovat tanssittavuus, vahvat melodiat ja elokuvalliset tunnelmat.
Dalindèo keikkailee säännöllisesti ja on soittanut yhteensä yli 100 konserttia Suomessa ja 12:ssa Euroopan maassa. Yhtyeen esiintymispaikkoja ovat olleet mm. Pori Jazz -päälava, Lontoon Jazz Café, Kölnin Stadtgarten, Wienin Kulturvereign, Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltta sekä Flow- ja Ilosaarirock-festivaalit.
“Young Scandinavia continues to offer welcome relief from the furrowed brows of much American jazz. This Finnish sextet are a case in point”
– The Observer













Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy