Bongaa muurahaisia Turun kulttuurikesässä!
Tervetuloa Bongaa Turun murkut -hankkeen tiedotustilaisuuteen ja
taiteilija Anni Rapinojan videotaideteoksen ”Työläiset” ensiesitykseen
Turun kauppatorille maanantaina 2.5.2011 klo 13.45
Tilaisuuden avaa Turun yliopiston biologian laitoksen johtaja, professori Pekka Niemelä.
Tilaisuudessa paljastetaan taiteilija Anni Rapinojan uusin taideteos Työläiset. Wiklund Screenillä esitettävä videotaideteos on osa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan kuuluvaa Bongaa Turun murkut -hanketta. Hanke koostuu muurahaisaiheisista luontopoluista, näyttelyistä ja taiteesta.
Turun keskeisimmällä paikalla esitettävän videotaideteoksen lähtökohtana ovat muurahaisten vuodenajat: talven hiljaisuus, kevään herääminen ja kesän touhuaminen. Kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisiin nykytaiteilijoihin lukeutuva taiteilija Anni Rapinoja on tiedotustilaisuudessa itse paikalla kertomassa teoksestaan.
Työläiset videotaideteosta esitetään kesän ajan Turun kauppatorin laidalla olevalla Wiklund Screenillä toukokuun alusta elokuun loppuun asti kolme kertaa päivässä.
– Halusimme antaa mahdollisuuden tuoda taidetta näkyviin myös ns. uusiin paikkoihin, ihmisten arkeen muuallekin kuin museoihin tai gallerioihin, kertoo Wiklund Screenin toiminnasta vastaava Turun Osuuskaupan markkinointipäällikkö Yrjö Kokkonen. Muurahaisten hyörintä sopii teemallisesti hyvin myös torilla tapahtuvaan ihmisten hyörintään.
Eläviä muurahaisia pääkirjastossa
Kauppatorilla järjestettävän tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus siirtyä Turun pääkirjastoon, jossa hankkeen vetäjä ja sen tieteellisestä asiantuntemuksesta vastaava Turun yliopiston dosentti Jouni Sorvari esittelee lastenosasto Saagassa avattavan muurahaisaiheisen pienoisnäyttelyn. Näyttelyn tähtinä ovat terraariossa asuvat elävät muurahaiset. Lisäksi pienoisnäyttelyssä on paljon muutakin, mm. esihistoriallisen muurahaisen fossiili! Muurahaiset majailevat pääkirjastossa 2.5.–31.7.2011.
Kesän aikana muurahaistutkija Jouni Sorvari pitää kirjastolla kaksi esitelmää muurahaisista. Aikuisemmalle väestölle suunnattu esitelmä pidetään keskiviikkona 25.5. klo 18–19.30 Studiossa ja lasten esitelmä keskiviikkona 8.6. klo 15–16 Saagassa. Lapsille järjestetään Saagassa myös muurahaisaiheisia satutunteja sekä tietovisa. Tiistaina 3.5. klo 9–9.30 pääkirjaston Studiossa esitetään TEHDAS Teatterin lapsille suunnattu minimusikaali PieniSuuri Muurahainen. Pääkirjaston näyttely ja tapahtumat järjestetään yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston Kohtaamisia kirjastossa -hankkeen kanssa.
Muurahaiset esillä myös luontopoluilla ja Turun yliopistolla
Hankkeeseen kuuluu myös kolme toukokuun alussa avautuvaa muurahaisluontopolkua. Kaksi muurahaispolkua sijaitsee maastossa (Mälikkälä ja Ruissalo) ja yksi virtuaalisena internetissä. Lisäksi Turun yliopistolla Luonnontieteidentalo I aulassa on kesän ajan esillä suuri web-kameralla varustettu muurahaisterraario sekä lasten piirustusnäyttely Muurahaisia ja muita olioita. Näyttely elää ja lapset voivat tehdä uusia piirustuksia näyttelyyn koko kesän ajan. Muurahaispolut ja yliopiston näyttely ovat avoinna 1.5.–31.8.2011.
Kaikkiin tapahtumiin ja näyttelyihin on vapaa pääsy!
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan kuuluvan Bongaa Turun murkut -hankkeen tarkoituksena on popularisoida Turun yliopiston ekologista tutkimusta, lisätä ihmisten ympäristötietoisuutta ja tietoa luonnon monimuotoisuudesta sekä tarjota ihmisille mahdollisuus ympäristön uudenlaiseen kohtaamiseen ja kokemiseen. Hankkeen päävastuutahona on Turun Eläin- ja Kasvitieteellinen Seura.
Yhteistyötahot: Turun yliopisto, Biologian laitos; Turun kaupunki, Ympäristönsuojelutoimisto; Turun kaupunginkirjasto; Turun Osuuskauppa; taiteilija Anni Rapinoja; Multiprint
Lisätietoja: Dosentti Jouni Sorvari, Turun yliopisto, Biologian laitos, 044-3337375, jouni.sorvari@utu.fi
Taiteilija Anni Rapinoja, 040-5161474, a.rapinoja@gmail.com
Tiedottaja Dunja Myllylä, Turun kaupunginkirjasto, 044-9072821, dunja.myllyla@turku.fi
Turun osuuskaupan markkinointipäällikkö Yrjö Kokkonen, 050-5167400, yrjo.kokkonen@sok.fi
Viestintäpäällikkö Saara Malila, Turku 2011 -säätiö, 044-9075710, saara.malila@turku2011.fi
www.turku2011.fi/bongaa-turun-murkut
Lehdistökuvat: Jouni Sorvari tai Kulttuuripääkaupungin aineistopankki, www.turku2011.fi/materials













Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy