
Turku 2011 -säätiö rahoittaa arviointiohjelman toimintaa vuosina 2010–2012. Hankkeen toteuttavat Turun yliopiston maantieteen ja kansatieteen oppiaineet, sosiaalitieteiden laitos, tulevaisuuden tutkimuskeskus ja BID-yksikkö yhteistyössä Åbo Akademin kanssa.
Arvio2011-internetsivut avattu
Vastikään avattu Arvio2011-nettisivusto esittelee Turun yliopiston johdolla toteutettavaa tutkimusprojektia, joka arvioi kulttuuripääkaupunkihankkeen vaikutuksia vuodesta 2006 aina vuoteen 2016 asti. Monialainen tutkimushanke panostaa erityisesti kulttuuripääkaupunkivuoden pitkäkestoisten vaikutusten arviointiin.
Arvioinnin lähtökohtina ovat niin Euroopan komission kulttuuripääkaupunkiohjelmalle asettamat tavoitteet kuin Turku 2011 -strategiassa mainitut tavoitteet sekä niiden saavuttamisen keinot ja niitä tukevat arvot. Eri tutkimusaloja edustava arviointiryhmä tutkii koko kulttuuripääkaupunkivuoden sisältöä: sekä tapahtumahankkeita, että tutkimuksen ja kehittämisen hankkeita.
- Turku 2011 -arviointiohjelman sivusto on rakennettu siten, että sen perusrakenne noudattelee arviointiohjelman sisällöllistä rakennetta eli siellä on esitetty arviointiohjelman pääteemat: kulttuuripääkaupunki prosessina, keiden kulttuuripääkaupunki, kulttuuripääkaupungin jälki ja kulttuuripääkaupunki indikaattoreina, valottaa sivuston rakennetta hankkeen vastuuhenkilö, Turun yliopiston maantieteen laitoksen professori Harri Andersson.
- Näiden lisäksi sivustolle tulevat myös ohjelman muut teemat, esim. kulttuuri ja kaupunki teoreettisessa viitekehyksessä, jonka yhteyteen yhdistetään arvioinnin kuluessa syntyneitä tieteellisiä artikkeleita sekä eritasoisia opinnäytetöitä. Muina teemoina ovat kulttuuripääkaupungit arvioinnin kohteena, jossa on mm. yhteydet aikaisemmin sähköisesti julkaistuihin arviointiraportteihin. Aineistoa muihin teemoihin liittyen kerätään myös Turun ja Tallinnan yhteistyöstä vuonna 2011. Muita linkkejä sivustolle tulee Turku 2011 tutkimus- ja yhteistyöhankkeisiin sekä linkkejä sellaisiin sivustoihin, jotka ovat omalla tavallaan ovat osa eri kulttuuritoimintoja.
Kaikki mukaan keskustelemaan ja kommentoimaan!
Arvio2011-sivustolla kuka tahansa pääsee osallistumaan kulttuuripääkaupunkihankkeen arviointiin.
- Yksi keskeinen teema arviointiohjelman sivustolla on keskustelua herättävä vuorovaikutteisuus, Harri Andersson kertoo.
- ARVIO2011-sivustolla on kolme vuorovaikutteista osiota: Arvio2011 -blogi, keskustelufoorumi ja Facebook-ryhmä. Näistä ensiksimainittu on jo käytettävissä. Kaikki Arvio2011-blogit on kirjoitettu siten, että ne liittyvät johonkin tai joihinkin Turku 2011 -ohjelman tapahtumahankkeisiin.
Ensimmäinen blogi esimerkiksi liittyy rakennetun kaupunkiympäristön kulttuurikerrostumiin (Puutalojen on oltava osa tulevan kaupunkikehityksen kerroksellisuutta) ja se liittyy Taistelu Turusta -ohjelmahankkeeseen. Blogia kirjoittaa kuvataiteilija Jan-Erik Andersson, joka kuuluu arviointiryhmään.
Blogien ja keskustelufoorumin kommentteihin voi osallistua rekisteröitymisen kautta.
Myöhemmin avattava keskustelufoorumi pyrkii herättämään keskustelua ristiriitoja herättäneistä aiheista kulttuuripääkaupungin osalta. Arviointiohjelman facebook-ryhmä puolestaan toimii informaatiokanavana arviointiohjelman toteuttamisessa.
Blogia kirjoittava Jan-Erik Andersson kertoo miettineensä miten voisi taiteilijana osallistua arviointityöhön, kyseessä kun on ensimmäinen kerta kun taiteilija on mukana kulttuuripääkaupungin arviointityöryhmässä.
- Ajattelin että voisin yrittää luoda reaaliaikaisen keskustelun tietyistä teemoista jotka mielestäni ovat nouseet esiin kulttuurivuoden aikana. Kirjoitan blogin alkutekstit ja toivon sitten että ihmiset osallistuvat keskusteluun. Toinen tärkeä asia, jonka olemme Harri Anderssonin kanssa yhdessä suunnitelleet on keskustelufoorumin avaaminen, johon pääasiassa paikalliset taiteilijat saisivat anonyymisesti purkaa tuntojaan kulttuuripääkaupunkivuodesta.
Sivusto onkin Harri Anderssonin mukaan avoin yhtä hyvin kulttuurialan ja kaupunkikulttuurin erilaisille ammattilaisille kuin kaikille kaupunkilaisille. Sivustolle halutaan asiallista keskustelua sekä blogeista, että keskustelufoorumin teemoista. Keskustelu ja kommentit ovat osa kulttuuripääkaupunkivuoden arviointia. Jan-Erik Andersson painottaa, että myös blogit on suunnattu ihan kaikille ja toivoo keskustelufoorumille vilkasta keskustelua varsinkin paikallisten ja projekteihin osallistuneiden taiteilijoiden kesken.














Kommentit
Tähän aiheeseen ei ole vielä kommenttejaKirjoita oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kirjaudu sisäänRekisteröidy