Mukana jo ministerit Niinistö ja Wallin, taitelijat Grönig, Nyberg ja Ringbom

Anna lupaus Itämeren puolesta

Nyt jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kirjata oma ekotekonsa Itämeren suojelemiseksi osoitteessa www.muinaistulienyo.fi. Samalla liityt Itämeren ympäri kurkottavaan ketjuun, jossa näkyvät yhteisen meremme hyväksi sytytettävät muinaistulet ja ekoteot. Muinaistulet Itämeren puolesta sytytetään lauantaina 27.8. klo 21.30.

Itämeri on maailman toiseksi suurin murtovesiallas, jonka vesi vaihtuu noin 40 vuodessa. Sen keskisyvyys ei ole edes 1/3 Välimereen keskisyvyydestä. Tästä johtuen Itämeren kasvillisuus ja eläimistö ovat ainutlaatuisia ja haavoittuvaisia.

Meren saastumiseen vaikuttavat ennen kaikkea maatalouden päästöt, liikenne ja kalanviljely, mutta myös  perheen tai yksittäisen ihmisen jätteet ovat osoittautuneet paljon merkittävämmiksi meren pahoinvoinnille kuin aiemmin uskottiin. Jokainen pienikin lupaus ja teko vaikuttaa Itämeren tilan paranemiseen.

Kirjaa ekolupauksesi ja muinaistulesi verkkoon

Nyt on aika toimia. Kirjoita oma, perheesi, yrityksesi tai vaikka kaupunkisi ekolupaus verkkoon osoitteessa www.muinaistulienyo.fi. Samalla voit merkitä karttaa ensi lauantaina sytyttämäsi muinaistulen, jotta Itämeren ympärillä näkyvä virtuaalitulien ketju täydentyy entisestään.

The Culture 2011 Tall Ships Regatta -tapahtuman aikaan ekolupauksia voi käydä kirjoittamassa myös Forum Marinumin luona oranssisessa kulttuuripääkaupungin infoteltassa.

Lupauksensa ovat jo jättäneet

  •     ympäristöministeri Ville Niinistö
  •     puolustusministeri Stefan Wallin
  •     Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Arve
  •     Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón
  •     elokuvaohjaaja ja -tuottaja Antonia Ringbom
  •     oopperalaulaja Päivi Nisula
  •     saaristovalokuvaaja Janne Gröning
  •     säveltäjä Sebastian Fagerlund sekä
  •     kuvataiteilija Sandra Nyberg

Itämerilupauksia on nähtävissä Logomon, Sokos Wiklundin, 2011  Kulman ja Culture 2011 Tall Ships Regatan näytöillä valokuvien kera.

Muinaisina aikoina rannikolle sytytetyt tulet varoittivat uhkaavasta vaarasta. Niin myös nyt – Itämeri on vaarassa, jokainen voi auttaa.

Kommentit
kirjoitettu 28.08.2011 - 00:53

Mahdottoman vaikeaa on löytää lupaukset! Pitäisi löytää klikkaamalla helposti ja heti. Siis kiitos suora linkki missä nämä ovat? Toivoo Timo Saarinen