Aiju von Schöneman

  • s. 1939 Hämeenlinna, Höyhensaari, Prinsessahuone
  • kaksi aikuista lasta, kuusi lastenlasta
  • opiskeli mm. kirjallisuustiedettä, psykologiaa, sosiologiaa sekä kulttuuri- ja taidehistoriaa
  • Tajo-kustantamossa vuoteen 1972
  • Ilkka Juhani Takalo-Eskolan ja Antero Kareen kanssa Retretin luolia perustamassa ja oppaita kouluttamassa 1984–1990
  • oppaana edelleen mm. Turku Touringille ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Matkarille: kierroksia esim. tuomiokirkossa, linnassa ja Koiramäessä yli 25 vuotta
  • toimii Turun Nimistötoimikunnassa, kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa sekä kulttuurilautakunnassa (varalla)
Aiju von Schönemanin kotona on paikka myös Pariisista tuodulle pääkalloveistokselle.
Turkulaiset-palstalla jututetaan tunnettuja turkulaisia

Miljoonan tarinan opas

Aiju von Schöneman löysi tatuoinnin Armeniasta.

Sinuun törmää kaikkialla eläkepäivistä huolimatta. Kuusikymmenluku ja sen villi underground-henki vievät yhä tuulispäätä, vai kuinka?

- Niin, onneksi tuli 1960-luku, koska olin aika sekopää jo ennen sitä. Sain sen myötä hyväksyttävän roolin ja pohjan identiteetilleni – että tällaisillekin ihmisille on tilaa maailmassa.

Puursit puolisosi Armo Hormian perustamassa Tajo-kustantamossa, joka tasapainotti vankimielisairaalan psykiatrina toimineen Hormian uraa. 1960-luvulla Tajo julkaisi teoksia tunnetuilta nimiltä Allen Ginsbergistä Pablo Nerudaan. Hormia oli myös kotityranni. Millaiset terveiset lähetät muille perheväkivallan uhreille?

- Rohkeasti puhumaan siitä ja heti pakoon. Psykiatrin oli helppo kääntää tilanne siten, että ”hän on hysteerinen, ja minä hoidan häntä”. Mutta en mä kadu sitä yhtään, se oli kyllä semmoinen korkeakoulu.

Ihminen on kaiken eletyn summa – myös ikävät kokemukset kasvattavat ja muokkaavat persoonaa?

- Aivan. Nuoruudessa saatu oppi on kantanut läpi elämän. Eron jälkeen en kuitenkaan avioitunut enää uudelleen.

Hakkautit 70 vuotta täytettyäsi käteesi ristin. Miksi?

- Olin Armeniassa ja se maa jysähti sieluun. Armenialaiset ovat kärsineet hirvittävästi sukupolvesta toiseen. Sen tähden heidän ristejään koristavat yleensä enkelinsiivet, linnut ja kukat, ei kärsivä Kristus. Tatuointi liittyy siis maailman vanhimpaan kristilliseen kirkkoon. Lisäksi tätä matkamuistoa ei myydä, kun mummu on arkussa.

Tekemistä riittää yhä opastuskeikoista ja -koulutuksesta moniin luottamustoimiin ja seimiharrastukseen. Mistä aktiviteetista luopuisit viimeiseksi?

- Nimistötoimikunnan jäsenyydestä. Siellä käsitellään Turun historiaa rahan sijaan – annetaan nimet kaduille ja paikoille ennen kaavan hyväksymistä. Se on asiantuntijalautakunta, jossa on hauska touhuta. Maaliskuu taas on minulle seimen suunnitteluaikaa ylienkeli Gabrielin muistopäivän johdosta. Pidän silloin luentoja seimistä ja enkeleistä.

Tunnusomainen kampauksesi tunnetaan Tallinnaa myöten – ainakin nukkekauppa Nuku Poodin ikkunassa koreilee aijumaisia hahmoja tulipatsaana loimuavine hiuksineen. Kauanko torikuntoon tälläytyminen kestää?

- Minulla on ollut tämä kampaus 30 vuotta, joten se nousee lähes itsekseen paikalleen aamulla. Laittamiseen menee kolme minuuttia. Se vain harjataan ja nostetaan kammoilla ylös. Lakkaa on pakko käyttää. Ja on siinä pinnejä. Kun olen joskus jättänyt tukan auki, en pääse kadun yli, kun minulta kysytään, ”Mitä on tapahtunut – ootsä rakastunut?”, tai ”Herrajumala, onks se Aiju?”. Se on siis paras pitää.


Teksti: Matti Komulainen