Kulttuuripääkaupunkiesittely

Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011, samaan aikaan Tallinnan kanssa. Kulttuuripääkaupunkivuotta valmistelee Turku 2011 -säätiö Turun kaupungin toimeksiannosta. Turun kulttuuripääkaupunkitoiminta perustuu tahdolle kehittyä toteuttamalla ainutlaatuinen ja avoin kulttuuripääkaupunkivuosi.

Turku 2011 -päätavoitteet ovat hyvinvointi, kansainvälisyys sekä luova talous ja kulttuurivienti. Lähtökohtana on kulttuurin laaja määritelmä, joka tuo esimerkiksi ruokakulttuuria, liikunta- ja hyvinvointikulttuuria, tiedekulttuuria ja monikulttuuristen kohtaamisten teemaa taiteiden rinnalle.

Turku 2011 -säätiön tehtävänä on huolehtia kulttuuripääkaupunkiohjelmasta ja koordinoida Turun kulttuuripääkaupunkitavoitteita tukevia pitkäaikaisia kansallisia ja kansainvälisiä tuotantoja. Vuonna 2016 Turku on vahva taide- ja tiedekaupunki, Itämeren yhteistyön luova keskus.

Kulttuuripääkaupungin toteutukseen osallistuvat tuhannet eri toimijat Turusta ja koko Suomesta. Paikallisten ja alueellisten toimijoiden lisäksi Turku 2011 toteutetaan laajassa kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti Itämeren alueella.

Turun kulttuuripääkaupunki on koko Suomen hanke sekä suomalaisen osaamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan näyteikkuna maailmalle. Vuosi 2011 kääntää katseet Itämeren alueeseen, sillä saman vuoden toinen kulttuuripääkaupunki on Tallinna. Turku ja Tallinna toteuttavat kulttuuripääkaupunkivuodet tiiviissä yhteistyössä.