![]() |
|
Turku palaa! -pienoismalliesitys demonstroi palon etenemisen kaupunkikuvassa. |
|
Tiirikkalankatu rakennettiin näyttelyyn vastaamaan Turun palossa 1827 tuhoutunutta katua. |
|
Seppä Jaakko takoo vaimolleen veistä. |
Ihmisen ja tulen pitkästä historiasta kerrotaan näyttelyssä monin tavoin. Näyttelyyn tuova Tuliportti johdattaa kävijän läpi kuva- ja äänitunnelin, jonka animaatiot kertovat tulen tarinan salamaniskusta nuotion ääreen.
Tulen käytön aikajana esittää, kuinka ihminen on valjastanut tulen käyttöönsä. Tee tuli -kohteessa kävijä pääsee itse kokeilemaan tulen tekoa primitiivisillä tulentekovälineillä. Tulisaha ja jousipora muistuttavat ajasta ennen tulitikkuja.
1700-luvun puolivälin sepän pajassa näet ja kuulet,
kuinka seppä Jaakko takoo parhaillaan veistä vaimolleen.
Pajassa tutustutaan sepän työhön ja oppitaan erikoisten työkalujen käyttämisestä. Vietä hetki pajan tunnelmassa ja kuuntele sepän tarina. Pysyisivätkö sepän pihdit sinun käsissäsi?
Vaikuttava tuli
Turun palon 1827 vaikutuksia käsitellään sekä yksittäisen kaupunkilaisen kokemusten kautta että laajemmin Turun kaupunkia muokanneena katastrofina.
Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo poltti lähes koko Turun syyskuussa 1827. Turku on palanut historiansa aikana yli 30 kertaa, mutta Aninkaistenmäeltä lähtenyt tulipalo oli ennen kokemattoman tuhoisa ja raivokas.
Turku palaa! -teatterissa voit nyt nähdä hurjan palon etenemisen itse! Lähes 100 neliömetrin kokoinen, 1800-luvun Turkua esittävä pienoismalli syttyy, savuaa ja kipinöi tulimyrskyn pyyhkäistessä yli kaupungin. Animaatio taustalla kertoo asukkaiden peloista, mutta myös neuvokkuudesta keskellä hirvittävää tulipaloa.
Palosta kertoo myös toinen näyttelyn suurkohde, Tiirikkalankatu.
Kävellessäsi Linnankatua kohti Tuomiokirkkosiltaa voit kuvitella askeltavasi entisellä Tiirikkalankadulla. Turun palo tuhosi kadun täydellisesti, ja mittavan jälleenrakennuksen jäljiltä muuttunut katu nimettiin uudelleen. Osa unohdettua Tiirikkalankatua on nyt pystytetty Logomoon!
Alkuperäisten piirustusten pohjalta mahdollisimman todenmukaiseksi jäljennetty kadunpätkä vie sinut aikamatkalle vuoteen 1827. Koe itse, miltä pala vanhaa Turkua näytti ennen ja jälkeen historiallisen palon! Kadun kivetys hehkuu vielä lämpöä. Lämpökameralla voi tutkia, mikä kadun kohta on kuumin ja missä leimahtaa seuraavaksi.
Milloin kaupunkipalo on uuden alku tai kaiken loppu? Pompeiji tuhoutui kokonaan, mutta Gdansk on uudelleenrakennettu monta kertaa. Lontoon palon uskottiin 1666 olleen katolilaisten salajuoni, kun taas Chigagon palon syttymistä edisti harvinaisen kuuma ja kuiva kesä. Tuhoisia tulipaloja -kohde esittelee maailmalaajuisesti katastrofaalisimmat metsä- ja kaupunkipalot.
Kaupunkirakentamisen monet mahdollisuudet avautuvat jokaiselle: Millaiseksi Sinä muuttaisit Turun? Tule ja koita Toiveiden Turku -kohteessa!
Tulta päin!
Kesyttämättömänä tuli vaarallinen. Sammutus- ja pelastustoiminnan kehittymisestä kerrotaan toiminnallisten kohteiden kautta. Näyttelyssä pääsee kokeilemaan satavuotiasta pumppua tai istahtamaan 1950-luvun paloautoon. Vanha palomestari muistelee hurjia tarinoita, ja pienimmät kävijät pääsevät kokeilemaan, millaista on pukeutua palomieheksi!
Jos olet tarpeeksi nopea ja ehdit levittää pelastuspurjeen, onnistut pelastamaan palavasta talosta hyppääjän!
Pelastusmiesten työstä kerrotaan myös eri aikakausien ja maiden tuliaiheisissa opetus- ja valistusfilmeissä Tulikatsomo-kohteessa.
Liekin monet eri värit
Astu sisään Rovioon ja näe itsesi liekkien keskellä! Noitaroviot, kokkoperinteet, helvetinlieskat ja muut tulikuumat aiheet ovat esittelyssä elävöitettyinä esimerkkeinä.
Auringonjumalat, tulenjumalat, ukkosenjumalat ja heidän perillisinään sepät kansoittavat monia tarinoita. Taivaankantta ovat asuttaneet monet tuleen liittyvät uskomukset ja olennot. Uskoisitko, että revontulet syntyvät ketun suihkiessa hankia punaisella tuuhealla hännällään? Ja tiesitkö, että revontulet tanssivat, kun niille viheltää? Skandaalinkäryä esittelee humoristisesti tulen myyttisiä tarinoita ja tarinoiden sankareita. Tuliaiheiset laulut kertovat tulen symboliikasta.














