Astu peremmälle kaupunkiin, myös tänä vuonna

Kaupunginosaviikot jatkuvat vuonna 2012

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa ollut ohjelmahanke Kaupunginosaviikot jatkuu myös tulevaisuudessa. Ohjelmasarja jatkuu hiljattain perustetun Kaupunginosaviikot ry:n koordinoimana.

Vuonna 2011 Kaupunginosaviikot saavuttivat erittäin suuren suosion. Vuoden aikana erilaisia kaupunginosaviikkotapahtumia oli 280 kappaletta, niitä toteutti yhteensä 2000 ihmistä ja ne olivat varsinainen yleisömenestys, kävijämäärä kipusi lopulta yli 33 000 henkilön.

- Toivon sydämestäni, että Kaupunginosaviikkojen suosio tästä jopa nousisi tulevaisuudessa, sanoo Kaupunginosaviikkoja Turku 2011-säätiössä koordinoinut Miika Neulaniemi.

Tammikuussa perustettu yhdistys syntyi toimijoiden tarpeesta jatkaa hyväksi havaittua toimintaa.

Turku 2011- kulttuuripääkaupunkivuoden jatkotyöryhmän loppuraportin mukaan kulttuurivuoden hyviin kokemuksiin kuuluvan vapaaehtoistoiminnan jatkuminen kulttuurivapaaehtoisuutena on tärkeää sekä kaupunkilaisten että kulttuurikentän toimijoiden näkökulmasta. Vapaaehtoistyötä tulisi jatkaa alueellisena toimintana useiden kulttuuriorganisaatioiden ja järjestöjen yhteistyössä.

Tarve ja voimakas osallistumishalukkuus on heijastunut myös runsaassa paikallistoimijoilta saadussa positiivisessa palautteessa.

- Kaupunginosaviikoissa parasta on aito yhteistyö ihmisten kesken kaupunginosien rajat ylittävästi. Eri toimijat ovat olleet innolla mukana kehittämässä toimintaa, siitähän kertoo jo sekin, että tämän kaltainen yhdistys on perustettu, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja ja perustajajäsen Tapio Peltomaa.

Toiminta on jatkoa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodelle 2011 Turussa. Yhdistys jatkaa Kaupunginosaviikkojen koordinointia jo tänä vuonna ja ohjelmahaku vuoden 2012 Kaupunginosaviikoille käynnistyy maaliskuussa. Lisätietoja ja ohjeet ohjelmahakuun löytyvät maaliskuun alusta yhdistyksen kotisivuilta osoitteessa www.kaupunginosaviikot.net

Ohjelmaan voivat hakea mukaan edellisvuoden tapaan eri kaupunginosissa toimivat kolmannen sektorin toimijat. Mukaan otetaan myös uusia toimijoita ja kaupunginosia.

Lisätiedot

Kaupunginosaviikot ry:n puheenjohtaja
Tapio Peltomaa
tailpe(a)utu.fi
050 575 2549

Kommentit

Tähän aiheeseen ei ole vielä kommentteja

Kirjoita oma kommenttisi

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Kirjaudu sisäänRekisteröidy