Yhteys

IB Image
New Baltic Drama – näytelmäkirjoituskilpailun Virolaisen voittajan Martin Algusin esikoisnäytelmän Yhteys toteuttaa Turun Kaupunginteatteri ja sen ohjaa Hilkka-Liisa Iivanainen.

Näytelmän päähenkilö on 16-vuotias Rene, joka sairastaa nopeasti etenevää MS-tautia. Hän hakee yhteyttä ulkomaailmaan vain silmillään. Renen mieli ei enää operoi arkisten mahdollisuuksien ja valintojen kentässä, vaan äärimmilleen virittynyt kontaktittomuus ja puute ottavat sekä hauraita ja intiimejä että raakoja ja epäinhimillisiä muotoja. Reneä ympäröivät ihmiset ja hänen omat kokemuksensa sirpaloituvat useiksi olennoiksi Itämeren rannikolla. Nämä olennot heijastavat nuoren miehen periksi antamatonta pyrkimystä inhimilliseen yhteyteen ja pakottavat kohtaamaan kysymyksiä olemassaolon merkityksestä.

Teoksen toteuttamisen lähtökohtana on leikki, jonka kautta lapsi oppii vuorovaikutustaitoja ja harjoittelee käsittelemään ympäristöään sekä ympäröiviä tapahtumia ja tilanteita.

Esityksessä hyödynnetään aivosähkömittaukseen rakennettuja laitteistoa. Käytössä on EEG- laitteistoa ja ohjelmistoa, jotka on alun perin kehitetty helpottamaan toimintarajoitteisten ihmisten tietokoneenkäyttöä muuntamalla neuroimpulsseja, horisontaalisia silmänliikkeitä sekä kasvon alueen lihasjännityksiä tietokonenäppäinten painalluksiksi.

Näytelmässä käytetään voimakasta strobo-valoa ja savua.

Lue arvostelu: Eriparisten maailmojen ykseys (TS verkkolehti 3.10.2011)

Esitykset Turun Kaupunginteatterin Sopukassa 11.11. klo 19 ja 19.11. klo 19

Liput täältä 

New Baltic Drama

Saavutettavuus

Pe 11.11.2011, klo 19:00
La 19.11.2011, klo 19:00
Turun kaupunginteatteri
Itäinen Rantakatu 14
Turku
Puhelin: 02 262 0000
Javascript is required to view this map.

Lähetä oma kuva tai video

Kirjaudu sisään
tai rekisteröidy lähettääksesi kuvia tai videoita

Hankkeen muita tapahtumia

Ke 09.11.2011 - La 19.11.2011
Teatteri ja muu esittävä taide
Ke 09.11.2011, klo 19:00
To 10.11.2011, klo 19:00
Teatteri ja muu esittävä taide
Induktiosilmukka
New Baltic Drama: These Little Town Blues Are Melting Away
Ti 15.11.2011, klo 19:00
Ke 16.11.2011, klo 19:00
Teatteri ja muu esittävä taide
Induktiosilmukka
Näyttelijät Paul ja Sam Kessel, isä ja poika
To 17.11.2011, klo 19:00
Pe 18.11.2011, klo 19:00
Teatteri ja muu esittävä taide
Induktiosilmukka