Timo Vaittinen: Aeon

Timo Vaittisen Aeon -näyttely on tilallinen kokonaisuus, joka sisältää itsenäisiä teoksia. Näyttely rakentuu  installaatiosta, veistoksellisista elementeistä ja videoteoksista, jotka on toteutettu stop-motion animaatiotekniikalla. Vaittinen toteuttaa animaatioteokset aina ilman käsikirjoitusta; itse tekeminen vie teosta eteenpäin. Stop-motion tekniikka on hidas ja aikaavievä menetelmä, joka Vaittisen mielestä muistuttaa toisinaan hengellistä harjoitusta, mantran toistamista. Teoksen toteuttamiseen kuva kuvalta liittyy meditatiivisia piirteitä tiibettiläisen hiekkamandalan tapaan. Teos paljastaa merkityksensä työskentelyprosessin aikana.
 
Yksi näyttelyn stop-motion -videoteoksista on nimeltään Keskuspuisto. Keskuspuisto on kuvattu yöllä ulkona animoiden valokuvan synnyn kannalta välttämätöntä elementtiä eli valoa. Teosta kuvatessa olosuhteet, luonto ja sattuma ovat osallistuneet teoksen syntyyn. Animaation jokainen kuva on dokumentti hetkestä, ja muistuttaa kaiken pysymättömyydestä. Lopputulos on dokumentaation ja pakoa todellisuudesta tavoittelevan elokuvan yhdistelmä, joka paljastaa keskuspuiston mystiset tapahtumat pimeän laskeuduttua.

Aeon -näyttelyn muotokieli on pelkistetty kuvien takana hallitseviin abstrakteihin muotoihin. Abstraktiot eivät kuitenkaan ole puhtaita merkityksistä. Teokset sisältävät kuvallisia viittauksia mm. minimalismiin, okkultismiin, sekä vaihtoehtoisten uskontojen ja alkuperäiskansojen kuvastoon. Pizzalaatikko kohtaa Donald Juddin, valoilmiöt hääräävät lähimetsässä ja kolmion takana tulevaisuuden aeonin henki kiteytyy painovärien sateenkaareen. Teokset tarjoavat kurkistuksen käsitteiden ulkopuolella hengittävään ilmaisuun ja kuvalliseen ikuisuuteen Timo Vaittisen subjektiivisen tulkinnan kautta.

Latinan sanan aeon alkuperäinen merkitys viittaa elämään, ajanjaksoon, mutta myös ikuisuuteen. Okkultistisessa perinteessä aeon liittyy lupaukseen lyhyemmästä, uudesta ja taianomaisesta  ajanjaksosta, kristillisyydessä aeon liittyy ikuisuuteen, kuoleman jälkeiseen elämään. Näyttelyn nimessä aeon merkitsee toisaalta häviävää ajankuvaa, Timo Vaittisen henkilökohtaista tulkintaa tästä ajasta. Mutta samalla se viittaa ikuisuuteen ja pysyvyyteen, joka sisältyy teosten abstraktiin muotokieleen.

Timo Vaittisen luoma installaatio toimii Animoi -näyttelysarjan esitystilana koko sarjan ajan.

Timo Vaittisen taiteilijapuheenvuoro 30.10.2011 kello 12.00, vapaa pääsy, tervetuloa!



Porin taidemuseon Mediapiste 30.9.-30.10.2011
Liput: 3,5 / 1,5 / 1 €, perhelippu 7 €
Avoinna: ti-su klo 11-18, ke klo 11-20
www.poriartmuseum.fi

 

animoi
Animoi on Porin taidemuseon, Turun taidemuseon ja Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian animaatiokoulutuksen yhteistyöhanke.


“ Istuessani kotini sohvalla pimeässä huomasin pienen kolmion muotoisen aukon lattianrajassa. Olin istunut samalla sohvalla jo viikon, mutta aukko ei ollut osunut silmiini. Ihmettelin tätä seikkaa, koska luullakseni olin katseellani tutkinut huoneen jokaisen millimetrin tarkasti ajatellessani olemassaolon turhuutta. Aukko näytti hitaasti suurenevan ja sieltä hohti pientä sinertävää välkehtivää valoa. Hetken näytti siltä, että seinänraossa asusteleva myyräperhe katselisi tosi-tv-ohjelmia 42 tuuman plasmatelevisiosta pesänsä suojissa. Aukko jatkoi suurentumistaan, ja sieltä hohtava valo valaisi jo pienen alueen pimeän yksiöni laminaattilattiaa.  Taistelin aukon vetovoimaa vastaan, mutta pikkuhiljaa se syrjäytti yhä enemmän viikon ajan kehittelemiäni monimutkaisia ajatusrakenteita olemisen tarkoituksesta. Kasvu tapahtui eksponentiaalisesti ja ymmärsin, että se tulisi laajenemaan sellaisiin mittasuhteisiin että sitä vastaan taisteleminen oli turhaa. Annoin periksi ja katsoin suoraan valoon ja sen taakse...”                                                                         

Timo Vaittinen


Animoi
Pe 30.09.2011, klo 11:00
- Su 30.10.2011, klo 18:00
Porin taidemuseo
Eteläranta
Pori 28100
Javascript is required to view this map.

Lähetä oma kuva tai video

Kirjaudu sisään
tai rekisteröidy lähettääksesi kuvia tai videoita

Hankkeen muita tapahtumia

Niina Suominen, Kutsun itseäni terveeksi / I Call Myself Sane, 2010.
La 23.04.2011, klo 14:00 - klo 16:00
Näyttelyt ja kuvataideElokuva ja animaatio
AvustajaEsteetön kulkuKuvailutulkkaus
Animoi
Pe 06.05.2011, klo 16:00 - klo 19:00
Pe 20.05.2011, klo 16:00 - klo 19:00
Näyttelyt ja kuvataideElokuva ja animaatio
AvustajaEsteetön kulku
Lars Arrhenius & Johannes Müntzing, En dag på varuhuset / The Big Store, 2008.
To 15.09.2011, klo 14:00 - klo 16:00
Näyttelyt ja kuvataideElokuva ja animaatio
Lars Arrhenius & Johannes Müntzing, En dag på varuhuset / The Big Store, 2008.
Pe 16.09.2011, klo 11:00
- Su 13.11.2011, klo 17:00
Näyttelyt ja kuvataideElokuva ja animaatio
AvustajaEsteetön kulku
Animoi
Pe 28.10.2011, klo 10:00 - klo 18:30
Näyttelyt ja kuvataideElokuva ja animaatio
AvustajaEsteetön kulku
Su 30.10.2011, klo 12:00 - klo 13:00
Näyttelyt ja kuvataideElokuva ja animaatio
Maria Björklund: Kihi-Kuhi, 2011
Ti 01.11.2011, klo 11:00
- Su 27.11.2011, klo 18:00
Näyttelyt ja kuvataideElokuva ja animaatio
Ke 02.11.2011, klo 18:30
Su 06.11.2011, klo 14:00
Ke 09.11.2011, klo 18:30
Su 20.11.2011, klo 14:00
Näyttelyt ja kuvataideElokuva ja animaatio