Turun yliopisto järjestää 20.-21.5.2011 kansainvälisen Street life -seminaarin osana samannimistä Turku 2011 -tutkimushanketta. Seminaarissa käsitellään katuelämää ja sen kantavana kysymyksenä on kaupungin väliaikaisuus sekä eri ihmisryhmien oikeus katutilojen käyttöön ja haltuunottoon.
Osa seminaarista toteutetaan tieteellisellä työryhmätyöskentelyllä, mutta suuri rooli on myös kadulle jalkautumisella sekä taidetta ja tiedettä yhdistävällä ohjelmalla. Seminaari toteutetaan samaan aikaan Turun kulttuuripääkaupunkiohjelmaan kuuluvan Eurocultured-katukulttuurifestivaalin kanssa. Seminaari on tarkoitettu ensisijaisesti eri alojen tieteilijöille ja taiteilijoille, jotka ovat kiinnostuneita kaupunkiin liittyvistä kysymyksistä.
Seminaarin pääpuhujat ovat professori Tim Cresswell (University of London, Royal Holloway), professori Don Mitchell (Syracuse University) sekä emeritusprofessori Gunnar Olsson (Uppsala Universitet). Työryhmien ideoinnista vastaa kaupunkitutkijoista koostuva työryhmä, johon kuuluvat mm. Hille Koskela, Päivi Kymäläinen, Panu Lehtovuori, Erika Lilja, Seija Ridell, Sampo Ruoppila ja Sirpa Tani.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset seminaarin kotisivuilla.
Päivi Rannila (paivi.kymalainen@utu.fi)
Riina Lundman (rilund@utu.fi)
Lähetä oma kuva tai video
Kirjaudu sisään
tai rekisteröidy lähettääksesi kuvia tai videoita












