Saunalenkki

Komeasti kirkkoveneellä tai mukavasti meloen

Turun Soutupiirin opastuksella pääsee maksutta soutamaan joko Halisten tai Myllysillan suuntaan. 30 - 45 minuutin souturetket varataan lähtöpaikan läheisyydestä, Kristiinankatu 1 rannan infopisteestä.

Saaristomeren melojat tuovat paikalle kanootteja yksin melojille mutta tarjoavat myös kaverimelojaa aloittelijoiden tueksi. Maksuton melonta tapahtuu omalla vastuulla mutta melontakaverilta saa hyviä tekniikkavinkkejä ja henkistä tukea. Lyhyemmälle melontakierrokselle pääsee ilman varausta aina kun kanootteja on vapaana. Lähtöpaikka on Aurajoen sillan pielestä, Kulttuurikuntoilun keskuspuisto -hankkeen uudelta laiturilta.

Harmoniaa kävellen

Lenkille voi lähteä myös omatoimisesti kävellen itselle sopivana aikana ja omalla vauhdilla.  Lähtöpaikka on Wäinö Aaltosen museon päädyn infopiste, jossa kannattaa käydä ilmoittautumassa ennen lähtöä. Lenkki suuntautuu katsomaan ympäristötaideteos Harmoniaa eli ns. valaan pyrstöä.

Mikäli ajoitat kävelysi tapahtuman loppuun noin klo 17-18, voit kannustaa ohi lipuvia Aurajokimelonnan melojia. Jos haluat itsekin ihailla maisemaa pidemmän matkaa joelta käsin, lähde mukaan. Lisätietoja Pöytyältä lähtevästä Aurajokimelonnasta löytyy Aurajokisäätiön verkkosivuilta.

Etuina vihtavettä, saunavuoroja ja taidetta

Ensimmäiselle 300 lenkkeilijälle tarjoillaan Cafe Wäinössä virkistävää koivunlehtijuomaa ja samalla voi nauttia Saunapolulla -valokuvanäyttelystä. Aamupäivän aikana 20 lenkkeilijää palkitaan saunavuorolla Solaris-saunaan, jossa yhteissaunavuorot alkavat klo 16 tai 17. Aamulenkille ja illalla saunaan - mikä voisikaan antaa paremman lähdön alkavalle viikolle!

Verkkareissa museoon Taidespurtille

Wäinö Aaltosen museoon pääsee koko päivän ajan kaksi henkeä yhden pääsymaksun hinnalla. Museossa on esillä aiheeseen sopivasti  "Vesi - tunteita ja aistimuksia" -näyttely. Kevyen aloituksen taiteen maailmaan voi tehdä museon pääsymaksuun kuuluvalla Taidespurtilla eli noin 15 minuutin opastuksen avulla. Spurtit starttaavat museon aulasta tasatunnein klo 11-17. RUotsinkieliset spurtit järjestetään klo 13.30 ja 15.30.

Saavutettavuus

Lapsille ja erityisryhmille melonta ja soutu eivät tällä kertaa sovi. Kävelylenkki soveltuu kaikille pyörällisille esim. rollatorin, lasenvaunujen tai pyörätuolin kanssa kelaten. Wäinö Aaltosen museo on osittain esteetön kulttuurikohde. Lisätietoja museon esteettömyydestä löytyy verkkosivuilta: www.turkukaikille.info

 

Saunalenkki järjestetään yhteistyössä Museokeskuksen SaunaLab -hankkeen kanssa. Muita yhteistyökumppaneita ovat Turun Soutupiiri ja Saaristomeren melojat.

Oikeus muutoksiin pidätetään.

Kulttuurikuntoilun keskuspuisto
Su 03.07.2011, klo 10:00 - klo 18:00
Turku
Turku
Javascript is required to view this map.

Lähetä oma kuva tai video

Kirjaudu sisään
tai rekisteröidy lähettääksesi kuvia tai videoita

Hankkeen muita tapahtumia

To 06.01.2011, klo 11:00 - klo 18:00
KaupunkitapahtumatMusiikkiLiikunta ja ulkoilu
Esteetön kulku
Su 13.02.2011, klo 12:00 - klo 19:00
KaupunkitapahtumatMuotoilu, arkkitehtuuri ja käsityöTeatteri ja muu esittävä taideLapset ja nuoretLiikunta ja ulkoiluTiedetapahtumat, seminaarit ja työpajat
Viittomakielinen tulkkaus
Ke 27.04.2011, klo 17:30 - klo 20:00
KaupunkitapahtumatMuotoilu, arkkitehtuuri ja käsityöMusiikkiNäyttelyt ja kuvataideLapset ja nuoretLiikunta ja ulkoilu
Esteetön kulku
Ke 11.05.2011, klo 18:00 - klo 20:00
KaupunkitapahtumatMusiikkiNäyttelyt ja kuvataideTeatteri ja muu esittävä taideKirjallisuus ja sanataideLapset ja nuoretLiikunta ja ulkoiluTiedetapahtumat, seminaarit ja työpajat
La 11.06.2011 - klo
La 27.08.2011, klo 10:00 - klo 14:00
KaupunkitapahtumatMusiikkiNäyttelyt ja kuvataideLapset ja nuoretLiikunta ja ulkoilu
Su 18.09.2011 - klo
KaupunkitapahtumatMuotoilu, arkkitehtuuri ja käsityöMusiikkiNäyttelyt ja kuvataideTeatteri ja muu esittävä taideKirjallisuus ja sanataideLiikunta ja ulkoilu
La 01.10.2011, klo 16:00
- Su 02.10.2011, klo 00:00
Liikunta ja ulkoilu