Elokuun lopussa muinaistulet levittäytyvät teemana Logomon Tuli on irti! -näyttelyyn. Kulttuuripääkaupunkivuosihanke Muinaistulien yö ja Tuli on irti! -näyttely tuovat tulta esille yhteistyössä koko viikon ajan 22.-28.8.
Muinaistulien yö -tapahtuman tavoitteena on muodostaa yhteinen tulien ja lupausten ketju, joka symboloi huolta meren hyvinvoinnista ja antaa muinaistulien yölle uuden, syvällisemmän ulottuvuuden: Itämeren pelastamisen. Teema näkyy myös Tuli on irti! –näyttelyssä Logomolla, niin työpajassa kuin yleisöopastuskierroksilla.
Muinaistulet kaupungilla
Muinaisina aikoina rannikolle sytytetyt tulet varoittivat ja viestivät uhkaavasta vaarasta. Niin myös nyt – Itämeri on vaarassa, jokainen voi auttaa.
Aurajoessa kelluva tuli sytytetään 27.8. klo 21.30 Teatterisillalta, minkä jälkeen tuli kuljetaan soutuveneellä jokea pitkin kohti merta. Veden päälle kelluva tuli symbolisoi Turku 2011:n tervehdys Itämerelle.
Kartalle voi viedä jo nyt tiedot tulien sijainnista ja niihin liittyvistä tapahtumista. Verkkosivulla virtuaalinen tuli näkyy oikealla tapahtumapaikallaan. Näin kartalta näkyy Muinaistulien yön koko ketju Itämeren rannikoilla. Muinaistulet ja lupauksensa voi merkitä Muinaistulien sivuille osoitteessa www.muinaistulienyo.fi.
Leimahduspiste-työpajassa voi tehdä ekolupauksen
Tuli on irti! näyttelyssä muinaistulet teemoittavat työpajaa ja yleisöopastuskierroksia. Sytytä muinaistulesi öiselle taivaalle tai loihdi muinaistulien hehku! Maalaustyöpajat sopivat kaikenikäisille ja –taitoisille. Oman teoksesi saat mukaan – tai voit jättää sen koristamaan työpajatilaa!
Näyttelyssä pääsee myös muinaistuliviikon ajan tekemään omia ekolupauksia. Mitä sinä voisit muuttaa arjessasi ympäristön hyväksi? Näyttelyn Olohuone-kohteeseen tulee Tee ekolupaus-piste, jonne lupauksen voi jättää. Työpajat sisältyvät näyttelylipun hintaan.
Kesän yleisöopastusajat ovat vielä voimassa muinaistuliviikon ajan. Opastetuilla kierroksilla syven-nytään tulen merkityksiin ja käyttötarkoituksiin: merkkitulet ja tulen symboliikka vaihtelevat eri aikakausina. Tule kuulemaan tulen mytologioista – uskallatko itse astua roviolle?
Lipun hintaan sisältyvät yleisöopastuskierrokset 31.8. asti:
- suomeksi: joka päivä klo 11:30 ja 16:30
- lastenkierros: joka päivä klo 13:00.
- ruotsiksi: joka päivä klo 14:00.
- englanniksi: joka päivä klo 15:30.
Opastus kestää tunnin.
Lähetä oma kuva tai video
Kirjaudu sisään
tai rekisteröidy lähettääksesi kuvia tai videoita




















