Luokkakuva 2000‒11

Turkulaisen valokuvaajan Vesa Aaltosen projekti Luokkakuva 2000-11 sai alkukimmokkeen vuonna 2000 valokuvaajan esikoistyttären aloittaessa koulun. Aaltonen pohti vanhemmuuttaan, mutta samalla elämän hetkellisyyttä. Hän halusi toteuttaa pitkäjaksoisen kuvaushankkeen päämääränään seurata lasten kasvua vuosittain.

Valokuvakeskus Perissä nyt nähtävä Luokkakuva 2000‒11 -näyttely esittelee ensi kertaa 10 turkulaisen nuoren kasvuhistorian kuvasarjoina alakoulun ensimmäiseltä luokalta täysikäisyyden kynnykselle. Pieni turkulainen Snellmanin koulu oli tehtävään mitä soveltuvin. Aaltonen pääsi kuvaamaan muotokuvia, dokumentaarisia potretteja pienen, vain 14 oppilaan luokassa oppituntien aikana muun toiminnan ollessa täydessä käynnissä. Järjestelmällistä kuvausta kesti kuusi vuotta, kunnes yhtenäinen ryhmä hajaantui Turun yläkouluihin. Vanha kuvamateriaali jäi kuitenkin julkaisemattomana kaivertamaan valokuvaajan mieltä ja vuonna 2009 hän päätti, että projektia olisi vielä jatkettava.

“Kiinnostavaa on, miten ihminen muuttuu. 7-vuotiaan kasvoissa näkyy vilpittömyys, uteliaisuus ja elämän jano. Samat silmät haastavat katsojan aikuisuuden kynnyksellä kuvatuissa uusissa muotokuvissa. Tuntuu, ettei 11-vuoden ajanjakso lopultakaan ole paljoa muuttanut heitä.”

Luokkakuva 2000‒11 -näyttely on osa Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa ja sen toteuttamisen on mahdollistanut Valtion valokuvataidetoimikunta.

Vesa Aaltonen on valmistunut vuonna 1995 valokuvaajaksi Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta. Hän on osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä kotimaassa vuodesta 1997. Viime vuosina Aaltonen on ollut tuottamassa suuria yhteisöllisiä kuvausprojekteja.

2000 & 11 OMAKUVAA
La 17.09.2011 - Su 09.10.2011
Valokuvakeskus Peri
Itäinen rantakatu 38
Turku 20810
Puhelin: 02 2620850
Javascript is required to view this map.

Lähetä oma kuva tai video

Kirjaudu sisään
tai rekisteröidy lähettääksesi kuvia tai videoita

Hankkeen muita tapahtumia

Ke 09.11.2011, klo 08:00
- Pe 09.12.2011, klo 16:00
Näyttelyt ja kuvataide
2000 & 11 OMAKUVAA, Una, Hertta Kiiski, Magnus Scharmanoff, Turun taideakatemia
Ke 14.12.2011, klo 12:00
- Su 18.12.2011, klo 18:00
Näyttelyt ja kuvataide
2000 & 11 OMAKUVAA
Pe 16.12.2011, klo 11:00
- Su 15.01.2012, klo 18:00