Kartalla!? -kirjastoklubi

Kirjastoklubissa tutustutaan japanilaiseen kulttuuriin perjantaina 14.10. klo 18–21. Tapahtumassa kuullaan matkakertomus, nähdään elokuva, tutustutaan japanilaiseen musiikkiin ja kirjallisuuteen kirjaston aineistoista. Kahvilasta voi ostaa japanilaisvaikutteisia herkkuja.

Ohjelma:

Välähdyksiä Japanista suomalaisen silmin

Japani tarjoaa suomalaiselle loputtomasti uutta ja ihmeellistä tutkailtavaa, niin suurta ja komeaa kuin yllättäviä yksityiskohtiakin. Löytyypä maasta jotain tuttuakin! Matkaoppaiden kuvissa näet temppeleitä ja geishoja, sushia sekä kimonoita. Kirjastovirkailija Anni Pyykön Japanin matkoilla vuosina 2007–2011 nähdään valokuvaotoksia muistakin mielenkiintoisista ilmiöistä. Esitys klo 18.15.

Naapurini Yamadat -elokuva

Rakkautta ja Anarkiaa 2011 -elokuvafestivaalillakin nähty elokuva pohjaa Japanissa suosittuun sarjakuvastrippiin. Isao Takahatan ohjaama Naapurini Yamadat kertoo perijapanilaisen perhe-elämän haasteista. Miten käykään, kun perheen pikkutyttö unohtuu ostosparatiisiin? Elokuvan kielenä on japani, tekstitys on englanniksi. Esitys klo 19 (104 min, K-7).

Café Sirius on avoinna klo 21 saakka, kulku kahvilaan kirjastopihan kautta klo 17 alkaen. Tapahtuma on ikärajaton ja sinne on vapaa pääsy. 

Kulttuurit kuuluviin!

Turun kulttuurien kirjo näkyy kirjaston elämyksellisissä tapahtumissa, näyttelyissä, tarinatuokioissa ja kirjavinkkauksissa. Kulttuurit kuuluviin! -alahanke on osa kirjaston monikulttuurista toimintaa. Turun kaupunginkirjasto järjestää tapahtumia yhteistyössä eri yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Kohtaamisia kirjastossa

Saavutettavuus

Pe 14.10.2011, klo 18:00 - klo 21:00
Café Sirius
Linnankatu 2
Turku 20100
Javascript is required to view this map.

Lähetä oma kuva tai video

Kirjaudu sisään
tai rekisteröidy lähettääksesi kuvia tai videoita

Hankkeen muita tapahtumia

To 20.01.2011, klo 12:00 - klo 13:00
Ke 16.02.2011, klo 12:00 - klo 13:00
Ke 16.03.2011, klo 12:00 - klo 13:00
Ke 13.04.2011, klo 12:00 - klo 13:00
Kirjallisuus ja sanataide
AvustajaEsteetön kulku
Ti 01.03.2011, klo 09:00
- La 30.04.2011, klo 20:00
Näyttelyt ja kuvataide
Esteetön kulku
Ti 22.03.2011, klo 18:00 - klo 19:30
Kirjallisuus ja sanataide
Esteetön kulkuInduktiosilmukka
Ke 23.03.2011, klo 17:30
Teatteri ja muu esittävä taideKirjallisuus ja sanataide
Ma 28.03.2011, klo 09:00
- Su 10.04.2011, klo 18:00
Kirjallisuus ja sanataide
Ti 29.03.2011, klo 18:00 - klo 19:30
Kirjallisuus ja sanataide
Esteetön kulkuInduktiosilmukka
Ke 13.04.2011, klo 10:00 - klo 10:30
Ke 13.04.2011, klo 18:00 - klo 18:30
Kirjallisuus ja sanataideLapset ja nuoret
Ti 03.05.2011, klo 09:00 - klo 09:30
Teatteri ja muu esittävä taideLapset ja nuoret
Esteetön kulkuInduktiosilmukka