Pimeässä asiat saavat muodon.

Jokaisella on omanlaisensa suhde ja suhtautuminen pimeään ja pimeys myös vaikuttaa meihin eri tavoin. Pimeydestä löydetään usein sekä negatiivisia että positiivisia puolia, jotka voivat ajan kuluessa myös muuttua. Syvemmälle pimeyteen haastaa pohtimaan, tutkimaan ja kokemaan pimeyden erilaisia ulottuvuuksia ja merkityksiä tieteen, tekstien ja omien syvempien kokemusten kautta.

Tapahtumat:

Pimeyden poikki -yleisöluentosarja (Kulttuuriasiainkeskuksen kanslia) käsittelee pimeyttä eri näkökulmista syksyllä 2010. Luennoitsijat ovat eri alojen asiantuntijoita. Aiheina on luvassa mm. miten pimeä vuodenaika vaikuttaa ihmisiin tai miten pimeän voi kääntää positiiviseksi voimavaraksi.

Pro gradu -tutkimus pimeyden kokemisesta ja merkityksistä (TY folkloristiikka) on tutkimus, jonka aineistona tullaan käyttämään ihmisten omia kirjoituksia pimeydestä. Aineistokeruu on käynnissä 1.9.2010 asti. Keruupyyntö (pdf) »

Pimeyden ja valon antologiat (Kammio ry). Turun yliopiston luovan kirjoittamisen opiskelijat syventyvät pimeyteen kirjoittamalla siitä. Kirjoituksista tullaan julkaisemaan kaksi antologiaa, toinen syksyllä 2010 ja toinen keväällä 2011.

Lukulampun valossa (Turun kaupunginkirjasto) täyttää Pääkirjaston pimeyden teemoihin sukeltavalla ja pimeydestä ammentavalla ohjelmalla syksyllä 2010 ja 2011. Miten pimeys näkyy kirjallisuudessa tai musiikissa? Miten valo ja varjot muuttavat lukemisen tilaa ja kokemusta?

Pilkkopimeää–tapahtumasarja (turkulaiset kuvataiteilijat Paula Väinämö ja Sanna Syvänen) vie kävijät täysin pimeisiin tiloihin, joissa tutkitaan voiko pimeässä antautua tunteiden vietäväksi, herkistyä pimeyden sävyille ja kuulemaan. Pilkkopimeät tilat koostuvat galleriasta, yöelämästä, teatterista sekä kuunnelmista ja ne avautuvat yleisölle vuoronperään marraskuusta 2010 alkaen.

Camera Sacra & Mala -tapahtumasarja (valokuvaaja ja TaM-tutkija Nina Kokkinen ja kuvataitelija Paula Väinämö) koostuu kolmesta erillisestä ja kuitenkin toisiinsa tiiviisti kytkeytyvästä tapahtumasta: valokuvaustyöpajasta, Studia Generalia -luentosarjasta sekä kaupunkikävelyistä. Pyhän ja pahan teemoja eri näkökulmista lähestyvä tapahtumasarja toteutetaan syksyllä 2011.


Kuva: Lukulampun valossa, Janna Johanna Amnelin