Muistilista
Bussit
Autot ja pysäköintiSuljetut katuosuudet 15.1. klo 17–19:
Pysäköintitila 2500 autolle on järjestetty Artukaisiin Transpointin terminaalialueelle 15.1. klo 16 alkaen.
|
Tällä puolen, tuolla puolen -avajaisshown odotetaan kokoavan merikeskus Forum Marinumin luo Aurajokirantaan noin 30 000 ihmistä. Lauantaina 15.1. järjestettävään avoimeen yleisötapahtumaan varaudutaan poikkeuksellisilla liikenne- ja turvallisuusjärjestelyillä.
Brittiläisen Walk the Plank –ryhmän ja satojen turkulaisten kuorolaisten ja muiden esiintyjien toteuttama avajaisshow sisältää tulta, ilotulitusta, tanssia, ilma-akrobatiaa ja musiikkia.
Esityksen näkee parhaiten Forum Marinumin kentältä ja Varvintorilta sekä niiden väliseltä Läntisen Rantakadun osuudelta. Tälle alueelle mahtuu 30 000 katsojaa. Mikäli määrä täyttyy, alue suljetaan. Esitystä voi seurata suorana myös Varvintorin ja kauppatorin digitaalisten jättinäyttöjen välityksellä sekä televisiosta MTV3-kanavalta.
Tapahtuman turvallisuudesta vastaavat turvallisuus- ja pelastusalan ammattilaisten sekä palkattujen järjestysmiesten lisäksi muun muassa Turun, Maarian ja Paattisten sopimuspalokuntalaiset. Jokirannassa yleisöä opastavat 2011-liiveistä tunnistettavat vapaaehtoiset.
Linnankatu kiinni, kävellen perille
Linnankatu on suljettuna yksityisliikenteeltä lauantaina 15.1. kello 17–19. Linnankatua saavat ajaa
- linja-autot
- taksit ja
- inva-merkillä tai erillisellä luvalla varustetut autot
Yksityisautoille on varattu pysäköintitilaa Artukaisista, josta on bussikuljetus Forum Marinumille kello 16.15–17.30 ja paluukuljetukset 19–20.
Sujuvin reitti Forum Marinumille on Läntinen Rantakatu, jolloin matkan varrella kävelijöille tarjoutuu mahdollisuus seurata Aurajoen omille äänilähteille – kirkonkelloille, Arma Aboan mustaruutikanuunalle sekä laivojen pilleille - sävelletyn Aurajokisinfonian säveliä.
Korppolaismäki ja Wärtsilän puoleinen ranta on turvallisuussyistä suljettu yleisöltä esityksen aikana.
Esteettömyys
Forum Marinumin yleisöalueelle on järjestetty invakatsomo, jonne on esteetön kulku läheiseltä invapysäköintialueelta. Lauantai-iltana sekä Forum Marinumilla että Logomolla on tarvittaessa apuna muutamia yleisavustajia.
Info ja liput
2011 Kulmasta saa tietoa niin avajaisviikonlopusta kuin muustakin 2011-ohjelmasta sekä lippuja mm. LogoMotion Turku 2011 Partyyn.Kulman infopiste palvelee osoitteessa Kristiinankatu 1 avajaisviikonloppuna laajennetuin aukioloajoin pe–su klo 10–20. Lippupiste on auki klo 18 asti.
Aurajokisinfonia kuullaan klo 17.15–17.45. Tällä puolen, tuolla puolen –esitystä edeltävät lasten lyhtyryhmät lähtevät Martinsillalta ja Varvintorilta Forum Marinumille klo 17.30 alkaen. Pääesitys nähdään klo 18.15–18.50. Juhlat jatkuvat tämän jälkeen Logomossa maksullisessa LogoMotion-iltatilaisuudessa klo 19-02.












