Taikalamppu on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä lastenkulttuuri-keskusten valtakunnallinen verkosto. Sen  tavoitteena  on  kehittää  lasten   ja nuorten taide- ja kulttuuripalveluita koko Suomessa. Taikalamppu tukee jo olemassa olevien lastenkulttuurikeskusten toimintaa ja edistää palveluiden syntymistä sinne, missä niitä ei vielä ole. Verkoston toiminta perustuu tällä hetkellä viiden vuoden toimikausiin.

Taikalampun valo loistaa Suomessa jo kolmatta toimikautta. Moniammatillinen yhteistyöverkosto synnyttää uudenlaisia toimintatapoja, kehittää kulttuuritarjontaa sekä tuo taide- ja kulttuuritoiminnan luontevaksi osaksi lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää työtä.

Taikalamppu-verkostossa lapset ja nuoret pääsevät toteuttamaan itseään ja omia ideoitaan monenlaisten taiteellisten menetelmien kautta. Vaikka toiminta on usein aikuisten tuottamaa, se on ennen kaikkea lapsilähtöistä ja lasten ja nuorten omia taiteellisia tarpeita kunnioittavaa. Taikalamppu-verkostossa tuetaan myös lasten ja nuorten itsensä tuottamaa kulttuuria.

Taikalamppu-keskukset toimikaudella 2009-2013:

  • Annantalon taidekeskus (Helsinki)
  • Arkkitehtuuri ja ympäristökulttuurikoulu LASTU (Lapinlahti)
  • Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX (Hämeenlinna)
  • Kulttuuriaitta (Jyväskylä)
  • Louhimo ja Bark (Seinäjoki/ Pohjanmaan liitto)
  • Kaakon lasten ja nuorten kulttuuriverkosto (Kotka ja Lappeenranta)
  • Lapin lastenkulttuuriverkosto (Rovaniemi)
  • Kulttuuritalo Valve (Oulu)
  • Porin lastenkulttuurikeskus (Pori)
  • Pirkanmaa (Tampere ja Lempäälä)
  • Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut

 www.taikalamppu.fi