Steel Pan orkesteri on nykyään Steel Galz & Pan Boyz

Steel Pan
Steel Pan on Trinidadista ja Tobagosta kotoisin oleva soitin, joka keksittiin noin 60-70 vuotta sitten.
Suomeen soitin rantautui 1990-luvun alussa musiikinopettaja Ari Viitasen johdolla. Soittimet ovat 200-litraisista öljytynnyreistä valmistettuja ja niillä voidaan soittaa mitä vain nuotinnettua musiikkia, perinteisin musiikkityyyli on kuitenkin calypso. Steel Pan valmistetaan puisella vasaralla pakottamalla tynnyrin pohja ensin kuperaksi ja sitten vasaroimalla äänikuplat paikoilleen. Soittimet ovat siis kierrätysmateriaalista valmistettuja ja niitä soitetaan puisilla kapuloilla, joiden päissä on käytetty esimerkiksi polkupyörän sisäkumia. Suomessa on vain muutama pannuntekijä, joista tunnetuin on Karjaalainen Ari Viitanen.
Steel Pan on soitin, josta jokainen saa muodostettua äänen ja siksi se soveltuu mainiosti pedagogiseksi soittimeksi.
Luolavuoren koulun steel pan-orkesteri harjoittelee kerran viikossa kokoontuvassa kerhossa. Kerholaiset harjoittelevat ensin omaa äänialaansa ja sitten kootaan kappaletta yhdessä. Harjoittelussa omien stemmojen osaamisen lisäksi opiskellaan toisten kuuntelemista, joka on yhteissoiton tärkeimpiä perusasioita.Orkesterissa on edustettuina koulun eri oppilasryhmät.
Luvassa monipuolisia, hulvattomia esiintymisiä.
Luolavuoren koulu











