IB Image

Britta Byström syntyi Sundsvallissa 1977 ja aloitti musiikkiopintonsa kunnallisessa musiikkikoulussa instrumenttinaan trumpetti. Hän alkoi säveltää teinivuosinaan, ja hänet hyväksyttiin 1995 Tukholman musiikkikorkeakoulun sävellyskoulutukseen, jossa hän opiskeli mm. Pär Lindgrenin ja Bent Sørensenin johdolla.

Britta Byström on säveltänyt useille kokoonpanoille ja useisiin yhteyksiin niin kamarimusiikkia, vokaalimusiikkia kuin oopperaakin, mutta pääpaino hänen sävellystyössään on ollut orkesterimusiikissa. Byströmin musiikkia ovat esittäneet mm. Ruotsin Radion sinfoniaorkesteri, International Youth Wind Orchestra, Kuninkaallinen Filharmoninen orkesteri ekä Norjan Radion orkesteri. Vuodesta 2007 Britta Byström on toiminut Västerås Sinfoniettan nimikkosäveltäjänä ja huhtikuussa 2010 hänet esiteltiin Tukholman Konserttitalon kuukauden säveltäjänä.

Britta Byström kiinnittää musiikissaan erityishuomioa sointiin, musiikin resonanssin herkkyyteen, jota voisi kutsua impressionistiseksi. Sävellysten joukosta mainittakoon esimerkiksi SNYKOn (Stockholms Nya Kammarorkester) 2005 kantaesittämä Jäähyväismuunnelmia (Farewell Variations), jota sen jälkeen on esitetty useissa yhteyksissä. Mainitsemisen arvoinen on myös orkesteriteos Sera.

Byströmin kvartetto klarinetille, viululle, sellolle ja pianolle kantaesitetään Soivat kirjeet -konserttisarjassa Tukholman Konserttitalossa 15.6.2011.

Byströmin musiikin kustantaja on Edition Wilhelm Hansen

IB ImageSebastian Fagerlund (s.1972) kuuluu Suomen kiinnostavimpien nuorten säveltäjien joukkoon. Hän on opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa Erkki Jokisen johdolla, ja hän suoritti sävellysdiplominsa vuonna 2004. Hän on osallistunut myös mestarikursseille, joilla hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Michael Jarrell, Magnus Lindberg ja Ivan Fedele.

Fagerlundin musiikkia on kuvailtu pulppuavaksi, intensiiviseksi ja soinniltaan rikkaaksi. Musiikin nopea virtaus ja rytminen joustavuus vaihtelevat usein hauraiden ja lyyrisesti herkkien katkelmien taitteiden kanssa. Fagerlundin musiikille on ominaista myös liikkuvuuden ja liikkumattomuuden vaihtelu. Hänen kaikkiin teoksiinsa liitetään niin ikään vahva tunne instrumentaalisesta virtuositeetista ja muusikkoudesta. Tämä kaikki yhdessä luo musikaalisia draamoja, joiden ilmaisuvoimassa yhdistyvät intensiteetti ja kommunikaatio.

Fagerlundin teosvalikoima sisältää niin orkesteri-, kuoro-, näyttämö-, soolo- kuin kamarimusiikkiakin. Hänen musiikkiaan on esitetty useissa merkittävissä musiikkitapahtumissa kaikkialla maailmasa. Esimerkiksi Korsholman musiikkijuhlien tilaamia klarinettikonserttoa (2006) ja orkesteriteosta Isola (2007) esitetään säännöllisesti.

Ylen musiikkitoimittajat valitisivat Fagerlundin oopperan Döbeln-äänitteen Vuoden Levyksi 2010.

Tulevia teoksia orkesterille ovat mm. viulukonsertto Pekka Kuusistolle ja Tampereeen kaupunginorkesterille (2012) sekä Yleisradion tilaama konsertto kitaralle ja orkesterille (2013).

Fagerlundin sonaatti klarinetille ja pianolle kantaesitetään Soivat kirjeet -konserttisarjassa Tukholman konserttitalossa 15.6.2011. (Sonaatin on tilannut Christoffer Sundqvist). Soivat kirjeet -hankkeen tilauteos, jousitrio, kantaesitetään Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon yhteydessä Kustavin kirkossa 17.7.2011.

Fagerlundin musiikkia kustantaa Edition Peters

IB ImageElla Grüssner Cromwell-Morgan (s. 1977) aloitti musiikkiopintonsa 8-vuotiaana Ahvenanmaan musiikkiopistossa, jossa hän kymmenen vuoden ajan opiskeli pääasiallisesti klassisen viulun soittoa. Hän täydensi orkesteri- ja yhtyesoiton sekä musiikkiteorian opintojaan myös Ahvenanmaan ulkopuolella. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän jatkoi viuluopintojaan Ruotsissa Karin Hans-Ersin ja lauluopintojaan Christian Josefssonin johdolla. Huolimatta klassisen musiikin perusopinnoista Ellaa ovat aina kiehtoneet myös musiikin muut alueet. Sävellyksissään hän inspiroituu mm. kansanmusiikista, keskiajan musiikista ja rockista, jotka hän sulattaa suggestiiviseen musikaaliseen, tiheästi kudottuun sointiasuun. Hän on säveltänyt ahvenanmaalaisten kirjailijoiden kuten Carina Karlssonin, Katarina Gäddnäsin, Joel Petterssonin ja Valdemar Nymanin lyriikkaa. Näistä mainittakoon Carina Karlssonin tekstiin sävelletty kuoroteos Bön för Östersjön (Rukous Itämerelle).

Ellan ja hänen kahden sisarensa muodostama Ulvens döttrar -yhtye oli ehdolla vuonna 2009 Pohjoismaisen neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi. Ella sekä säveltää suurimman osan yhtyeen ohjelmistosta että soittaa viulua, avainviulua, viisikielistä keskiaikaista viulua, huiluja, lyömäsoittimia ja didgeridoota. Ulvens döttrar on konsertoinut Ruotsissa ja Suomessa ja pitänyt työpajoja mm. Sibelius-Akatemiassa Helsingissä.

Ella säveltää ja sovittaa myös kuoroille sekä teatteri- ja musiikkiryhmille. Hänen uusin teoksensa (jousille ja Ulvens döttrar -yhtyeelle) kantaesitetään Soivat kirjeet -konserttisarjassa 3.8.2011 Alandicassa, Ahvenanmaalla, osana Katrina-kamarimusiikkifestivaalia.