Iloa monipuolisesta kulttuuritoiminnasta

Samppalinnan koulun Monikulttuurisen luovan toiminnan taideprojektit houkuttelevat oppilaita tanssin, laulun, näytelmien, kuvataidetöiden, lyhytelokuvien pariin.

Monikulttuurista luovaa toimintaa on järjestetty yhteistyössä Turun museokeskuksen ja erityisesti Aboa Vetus et Ars Novan kanssa jo usean vuoden aja. Oppilaat ovat tutustuneet aluksi museolehtorin opastamana näyttelyyn, ja sen pohjalta on tehty taidetta.  Vuosien varrella on tehty savitöitä, akvarellimaalauksia, nahkatöitä, puutöitä, t-paitojen painanantaa, paperisaviveistoksia, performansseja, videoita ja äänimaailmoja.

Valmiit teokset on ripustettu taidemuseolle. Projekteihin on kuulunut myös lehdistötilaisuuksiin ja näyttelyjen avajaisiin osallistuminen.
Taidetta Linnasta ja Viivalla ovat esimerkkejä Monikulttuurisen luovan toiminnan projekteista. Samppalinnan koulun lisäksi mukana ovat Luolavuoren koulu, Purupellon koulu, Topeliuksen koulu, sekä Musiikkiopisto Arkipelag.
Monikulttuurinen luova toiminta valmistelee Sam Body Plays-näyttelyä keväälle 2011. 
 
Monikulttuurista luovaa toimintaa luotsaa Anita Kivinen Samppalinnan koulusta

IB Image

Ryhmät: